Pikkuagentit voittoihin Joensuussa

18.12.2014

Pikkuagentit vedossa Joensuussa

Pikkuagentit matkustivat Joensuun Rantakylään jatkosarjan toiseen turnaukseen. Miehiä oli sairaana mutta enemmän kuin viime vuonna. Tämän huomasi myös yksi tuomareista.

Pikkuagenttien ensimmäinen peli oli Leba-96 E1 joukkuetta vastaan. Joukkueet kohtasivat jo alkusarjassa kaksi kertaa ja pikkuagentit voittivat molemmat. Mutta pallo on aina pyöreä ja pelin alkaessa tilanne on 0-0. Rantakylän parketti ja pieni loota tekevät pelaamisesta erilaista kuin meillä kotona Iisalmessa. Alku olikin tasaista vääntöä vaikka pallo pyörikin paljolti Leban puolustusalueella. Viiden minuutin jälkeen Sami nousi rohkeasti ja syötti Valdemarin maalin tekoon ja numerot taululla muuttuivat. Minuutti tästä ja Sami teki oman nousun päätteeksi komean maalin. Tästä 2 minuuttia ja Joonas laittoi pallon sisään Nikon syötöstä. Minuutti tästä niin Joonas tuuletti taas maalia. Tällä kertaa syöttäjänä oli Sam ”the man” joka oli liekeissä koko pelin ajan. Vielä ennen erän loppua Niko teki vielä maalin läheltä riparista, kuten hän yleensä tekee. Syöttäjänä toimi Miro. Leban tehdessä yhden maalin, niin erätauolla tilanne oli 5-1. Aapolle ei kovin montaa torjuntaa eka erässä tullut. Erätauolla puhuttiin samasta asiasta kuin aina ennenkin. Jatketaan samalla tavalla ja tsempataan. Jokainen täytti oman paikkansa erittäin hyvin. Muutama minuutti erän alusta väännettiin tiukasti kuten kaikki aloitukset, mutta Sam ”the Man” päätti ottaa taas aloitteen käsiinsä. Nopea nousu, kaksi jalkakikkaa vauhdissa ja loppuun tiukka vetolaukaus ja numerot olivat 6-1. Tästä 2 minuuttia ja Niko taisteli taas pallon maalin edestä ja hoiti pallon maaliin. Esityön maaliin teki Joonas. Sitten alkoi pikkuagenttien tehojakso, jossa puolessatoista minuutissa pikkuagentit väänsivät 4 maalia. Tehojakson aloitti Mise joka tälläsi pallon verkon perille. Syöttöpiste Aatulle tällä kertaa. Puoli minuuttia edellisestä ja Epe laukoi vaparin puolesta kentästä ja Mikko teki loistavan maskin eikä vastustajan maalivahti nähnyt mistä pallo tuli eikä minne se meni. Tästä minuutti ja Miro taisteli pallon itselleen. Käytti palloa nopeasti Samilla ja Samin syötöstä Miro laittoi pallon verkon perukoille. Vielä tehojakson lopuksi Joonas ryöväsi pallon ja teki tilanteeksi 11-1. Vielä ennen erän loppua Sami teki maalin. Pikkuagentit olivat koko ajan edellä vastustajaa, mutta tauolla puhuttiin että huolelliset syötöt perille ja kova yritys koko ajan. Varsinkin rouhiminen toimi erittäin hyvin eikä vastustajan puolustajille ollut aikaa rakentaa peliä ollenkaan. Viimeisessä erässä Valdemar antoi vetolaukauksen toimia Miron syötöstä. Pelin jälkeen juteltiin siitä että taistelu toimi hyvin ja olimme erittäin motivoituneita taistelemaan. Joka jannu taisteli tiukasti ja kun porukkaa oli enemmän, niin vaihdot pysyivät lyhyenä.

Tunnin tauko ja vastassa oli kova Josba, joka oli saanut muutaman vahvistuksen ylialueellisesta sarjassa pelaavasta joukkueesta. Josba sai loistavan alun kun alle minuutti peliä oli pelattu ja pikkuagentit oli perässä maalilla. Taistelu jatkui ja Epe alkoi ottaa aloitetta käsiinsä. Kaksi minuuttia alusta ja syöttö Valdemarille ja peli oli tasan. Heti perään Miska hiipi maalin kulmalle ja Valdemar toimi tällä kertaa syöttäjänä. Pikkuagentit olivat edellä maalilla. Loppuerä pelattiin tasaisesti ja Aapolta tarvittiin muutama hyvä torjunta jotta pikkuagentit olivat erätauolla edellä. Toinen erä sitten oli varsinaista ilottelua. Ensimmäinen maali oli erittäin komea ja näytti että harjoittelu tekee tulosta. Epe nousi vasemmalta ja lattiaa hipovalla lämärillä laittoi pallon maalin eteen hiipineelle Valdemarille, joka ohjasi laukauksen maalivahdin yli sisään. Josba kuittasi mutta sitten pikkuagenttien puolustajat Epe Sami värkkäsivät maalin. Jesperin tehdessä maalin ja Samin syöttäessä sen. Kolmetoista sekuntia myöhemmin Epe syötti pallon Miselle joka oli tavalliseen tapaansa hiipinyt maalin kulmalle, josta siirsi varmasti pallon sisään. Puoliminuuttia tästä niin Joonas laittoi pallon sisään Samin syötöstä. Vastustaja pääsi tasaisesti kaventamaan, mutta pikkuagentit kuittasivat aina nopeasti. Ensin Epe nousi omasta laidastaan ja tälläsi pallon vasempaan ylänurkkaan. Heti perään Epe teki taas maalin lujalla lämärillä Misen syötöstä. Vielä ennen erän loppua Mise teki maalin Joonaksen syötöstä. Erä päättyi 7-4 pikkuagenteille ja molemmille maalivahdeille kirjattiin monta hyvää torjuntaa. Aapo torjui kaksi tai kolme läpiajoa. Viimeisellä erätauolla juteltiin että taistellaan edelleen ja yritetään saada hyvät syötöt. Taistelu oli tiukkaa mutta reilua ja pikkuagentit saivat oikein kunnon väännön voitosta. Kolmannessa erässä hurlumhei peli ei enää ollut niin vahvaa. Sam nousi esille ja hienolla yksilösuorituksella laittoi pallon maaliin. Kun vielä Joonas kruunasi loistavan päivän Samin hienosta syötöstä. Vaikka Josba sai vielä lopussa maalin ja otti maalivahdinkin pois, mutta pikkuagentit kestivät ja peli päättyi 11-8 pikkuagenteille. Ottelun jälkeen puhuttiin että hieno vääntö saatiin ja paljon opittiin. Nyt aloitetaan joulutauko mutta se ei tarkoita lepoa vaan harjoituksia vedetään tiukasti. Pelit jatkuvat Kuopiossa uuden vuoden jälkeen.      

07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!
07.01.2015Seuran jäsenenä tai omaisena voit nyt auttaa toimintamme kehittämisessä
19.12.2014Pikkuagentit lopettivat syyskauden niukalla voitolla
18.12.2014Agenteilta uusi joukkue salibandyliiton sarjatoimintaan
18.12.2014Pikkuagentit voittoihin Joensuussa
10.12.2014Säbävuorojen joulutauot *<:D
10.12.2014Pikkuagenteille 2 voittoa kotiturnauksessa
05.12.2014Tulevana lauantaina Pikku-Agentit pelaa kotihallissa
05.12.2014Seuran rekrytointi- ja kannustejärjestelmän kehittäminen potkaistiin alulle
01.12.2014Turnauspäivä - joka junnun juhlapäivä!
26.11.2014Tero Haveriselle tunnustus Aminoff-rahastolta
26.11.2014Pikkuagentit alkusarjan voittoon
25.11.2014Agenttien tuska ei hellitä
20.11.2014FBI:n kehitystarina saa jatkoa
18.11.2014Pikkuagentit 2 voittoon kotiturnauksessa
11.11.2014Pikkuagentit Joensuussa
09.11.2014Pyttyjä ja kokemusta Pyhännältä
07.11.2014Pikku-Agentit isännöi tulevana lauantaina Iisalmen liikuntahallissa pelattavaa kotiturnausta
06.11.2014FBI hakee innovatiivisena seurana uuteen alkavaan seuran kehittämishankkeeseen
06.11.2014Edustuksen kausi jatkui viime lauantaina Kuopiossa
06.11.2014Seura-asut ovat saapuneet!
27.10.2014Ohjaajakoulutuksesta Säbämestari-ohjaajia
23.10.2014Pikkuagentit aloittivat kahdella voitolla
20.10.2014Suomen Cup päättyi murskatappioon
15.10.2014O2-jkl saapuu Agenttien kotitoimistolle
14.10.2014Pikkujunnuilla ei harjoituksia syyslomaviikolla
14.10.2014Agenttien vaisu vire jatkui
08.10.2014Sarjapisteiden jahtaaminen jatkuu tulevana lauantaina kotihallissa
05.10.2014Agenttien Suomen Cup taival jatkuu
30.09.2014Karu sarja-avaus
25.09.2014Sarjakausi alkaa sunnuntaina Kuopiossa
24.09.2014Kuva uudesta peliasusta
24.09.2014Peliasujen ja collegepukujen sovitus
22.09.2014Cup-juna raiteillaan
19.09.2014FBI valitsi hallituksensa
17.09.2014FBI edustettuna "SuomiMies seikkailee" Iisalmen tapahtumassa
16.09.2014Harrastevuorot alkavat
15.09.2014Suomen Cup jatkuu Kontiolahdella
14.09.2014Kauden avaustapahtuma liikutti jälleen lapsia ja nuoria
08.09.2014Cupin 2. kierros Kontiolahdella
07.09.2014Siilinjärveltä haettiin jatkopaikka
07.09.2014Kauden Avauslämäri 12.9.
01.09.2014Agentit tositoimiin Suomen Cupissa
28.08.2014Agentit vierailivat Kajaanissa harjoituspelin merkeissä
23.08.2014Harrastevuorot käynnistymässä
21.08.2014FBI mukana Suomen Cupissa
20.08.2014All Time -tilastot
24.07.2014Agentit kuntokuurilla
24.06.2014Agentit palaavat tositoimiin heinäkuussa
20.06.2014Hyvää juhannusta
14.05.2014FBI-junnut viettivät äitienpäivää ikimuistoisesti
01.05.2014Katusäbää Iisalmessa
28.04.2014Tervetuloa uudistetuille kotisivuillemme!
27.04.2014Kauden päättäjäisissä palkitut