Agentit tositoimiin Suomen Cupissa

01.09.2014

Edustusjoukkue pääsee hiomaan kuvioitaan Suomen Cupin 1. kierroksella Siilinjärvellä tulevana lauantaina 6.9., jossa vastaan asettuvat turnausisäntä RT (4. div.), Vuorelan Veikot (3. div.) ja Outokummun Pallo (2. div.).

Pääpaino kolmessa kovassa pelissä on tässä vaiheessa kautta vielä pelillisten asioiden eteenpäin viemisessä ja kentällisten hakemisessa. Pelaajavalmentajan saappaisiin täksi kaudeksi astunut konkari Tero Haverinen ei odota vielä kovinkaan loisteliasta peliä.

- Suomen Cupiin joukkue lähtee työstämään tulevan sarjakauden kentälliskoostumuksia ja pelisysteemiä. Joukkueiden esitykset ovat varmasti vielä tässä vaiheessa kautta sekavia.

Edustus on pelannut "preseasonilla" vasta yhden harjoitusottelun, joten Siilinjärvellä on luvassa ennen kaikkea totuttautumista pelitempoon, vaikka otteluissa onkin mukavasti panosta. Häämöttävään sarjakauteen Haverinen suhtautuu luottavaisin mielin.

- Edustusjoukkueen tilanne näyttää vähintäänkin hyvältä. Nuorta verta ollaan saatu joukkoon mukaan, ja ennen kaikkea niitä pelaajia, joita olemme toivoneetkin mukaan rinkiin. Viime kauden päätteeksi vain kaksi konkaria löi mailat ja lenkkarit naulaan, joten rinki on jopa hieman laajentunut. Kauden tavoitteesta joukkue sopii myöhemmin, mutta tuskin tässä ainakaan pienemmillä tavoitteilla lähdetään kuin viime kaudellakaan.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Agenttien pitäisi jatkaa Cupin toiselle kierrokselle. Toisaalta lohko vaikuttaa ennakkoon tasaiselta, joten mikään sijoitus lohkossa ei ole mahdoton, varsinkaan pelin ollessa vielä jokaisella joukkueessa hakusessa. Seuraavaksi ennakot jokaisesta ottelusta niillä tiedoilla, mitä tässä vaiheessa on.

KLO 11:00 RT - FBI

Siilinjärven Rökäletappio on vuosia pelannut alueen alasarjoissa. Viime kaudella joukkue sijoittui sarjansa kolmanneksi, joten ihan heittopussiksi RT:tä ei voi asettaa.

Pelaajissa ei hirveästi nimimiehiä ole, eikä pistemiehiäkään ole saatavilla Salibandyliiton nettisivujen mentyä remonttiin. Ilmeisesti joukkueen ykkösvahti on siirtynyt kesän aikana toiseen joukkueeseen, mikä ei lisää joukkueen mahdollisuuksia. Ennakolta RT on koko turnauksen kiusaajan roolissa ja yksikin piste olisi hieno suoritus. Kotiedun ja vastustajien ylimielisyyden myötä se olisi mahdollista.

KLO 15:00 FBI - Veikot

Monivuotiset kilpakumppanit ovat pelanneet vuosien saatoissa värikkäitä otteluita, mikä on toisaalta Veikkojen tavaramerkki. Käsiä ja erityisesti kovia otteita joukkueelta löytyy. Iltapäivän ottelussa haetaan jo asetelmia tulevaa kautta varten, onhan sarja-avaus juuri Veikkoja vastaan. Lisäksi panoksena saattaa olla jo jatkopaikka Cupin toiselle kierrokselle.

Veikot ja kuopiolainen SB Neppis fuusioituivat kesällä, jonka myötä Neppiksen pelaajat siirtyivät Veikkoihin. Rinki on totuttua isompi, ja eiköhän sieltä laatuakin tullut. Isoin menetys Veikoille oli maalitykki Jukka Pellisen siirtyminen VehVeen, mikä jättää ison aukon joukkueen hyökkäyspäähän. Tiukka vääntö varmasti luvassa.

KLO 17:00 FBI - OuPa

Päivän kruunaa 2. divarin Outokummun Pallon kohtaaminen. Viime kaudella OuPa sijoittui neljänneksi, joten ennakkosuosikin paineet voi huoletta sysätä tälle joukkueelle.

OuPan selkärangan muodostavat maalivahti Lari Naumanen sekä pistemiehet Mikko Korpelainen, Simo Leppänen ja Ville Kempas. Kolmikko sijoittui 2. divarin pistepörssissä mainitussa järjestyksessä sijoille 3.-5. Muutenkin hyökkäysarsenaali on vakuuttava, sillä kaikki kahden kärkiketjun hyökkääjät jauhoivat viime kauden yli piste per peli keskiarvolla.

Mielenkiintoinen päivä siis luvassa Siilinjärven Ahmon koululla. Toiselle kierrokselle jatkavat turnauksen kaksi parasta joukkuetta. Tero Haverisella on selvät vaatimukset jatkoonmenijöille:

- Cupista jatkavat seuraavalle kierrokselle ne joukkueet, joiden kunto ja henkinen kantti kestävät parhaiten kolmen pelin rykäisyn.

07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!
07.01.2015Seuran jäsenenä tai omaisena voit nyt auttaa toimintamme kehittämisessä
19.12.2014Pikkuagentit lopettivat syyskauden niukalla voitolla
18.12.2014Agenteilta uusi joukkue salibandyliiton sarjatoimintaan
18.12.2014Pikkuagentit voittoihin Joensuussa
10.12.2014Säbävuorojen joulutauot *<:D
10.12.2014Pikkuagenteille 2 voittoa kotiturnauksessa
05.12.2014Tulevana lauantaina Pikku-Agentit pelaa kotihallissa
05.12.2014Seuran rekrytointi- ja kannustejärjestelmän kehittäminen potkaistiin alulle
01.12.2014Turnauspäivä - joka junnun juhlapäivä!
26.11.2014Tero Haveriselle tunnustus Aminoff-rahastolta
26.11.2014Pikkuagentit alkusarjan voittoon
25.11.2014Agenttien tuska ei hellitä
20.11.2014FBI:n kehitystarina saa jatkoa
18.11.2014Pikkuagentit 2 voittoon kotiturnauksessa
11.11.2014Pikkuagentit Joensuussa
09.11.2014Pyttyjä ja kokemusta Pyhännältä
07.11.2014Pikku-Agentit isännöi tulevana lauantaina Iisalmen liikuntahallissa pelattavaa kotiturnausta
06.11.2014FBI hakee innovatiivisena seurana uuteen alkavaan seuran kehittämishankkeeseen
06.11.2014Edustuksen kausi jatkui viime lauantaina Kuopiossa
06.11.2014Seura-asut ovat saapuneet!
27.10.2014Ohjaajakoulutuksesta Säbämestari-ohjaajia
23.10.2014Pikkuagentit aloittivat kahdella voitolla
20.10.2014Suomen Cup päättyi murskatappioon
15.10.2014O2-jkl saapuu Agenttien kotitoimistolle
14.10.2014Pikkujunnuilla ei harjoituksia syyslomaviikolla
14.10.2014Agenttien vaisu vire jatkui
08.10.2014Sarjapisteiden jahtaaminen jatkuu tulevana lauantaina kotihallissa
05.10.2014Agenttien Suomen Cup taival jatkuu
30.09.2014Karu sarja-avaus
25.09.2014Sarjakausi alkaa sunnuntaina Kuopiossa
24.09.2014Kuva uudesta peliasusta
24.09.2014Peliasujen ja collegepukujen sovitus
22.09.2014Cup-juna raiteillaan
19.09.2014FBI valitsi hallituksensa
17.09.2014FBI edustettuna "SuomiMies seikkailee" Iisalmen tapahtumassa
16.09.2014Harrastevuorot alkavat
15.09.2014Suomen Cup jatkuu Kontiolahdella
14.09.2014Kauden avaustapahtuma liikutti jälleen lapsia ja nuoria
08.09.2014Cupin 2. kierros Kontiolahdella
07.09.2014Siilinjärveltä haettiin jatkopaikka
07.09.2014Kauden Avauslämäri 12.9.
01.09.2014Agentit tositoimiin Suomen Cupissa
28.08.2014Agentit vierailivat Kajaanissa harjoituspelin merkeissä
23.08.2014Harrastevuorot käynnistymässä
21.08.2014FBI mukana Suomen Cupissa
20.08.2014All Time -tilastot
24.07.2014Agentit kuntokuurilla
24.06.2014Agentit palaavat tositoimiin heinäkuussa
20.06.2014Hyvää juhannusta
14.05.2014FBI-junnut viettivät äitienpäivää ikimuistoisesti
01.05.2014Katusäbää Iisalmessa
28.04.2014Tervetuloa uudistetuille kotisivuillemme!
27.04.2014Kauden päättäjäisissä palkitut