Cup-juna raiteillaan

22.09.2014

Kontiolahdella pelattu Teho Sport Suomen Cup -turnaus tarjosi hyviä harjoitusotteluita alkavaa sarjakautta silmällä pitäen. Agenttien lähtökohdat turnaukseen eivät olleet kovinkaan mairittelevat. Loukkaantumiset ja muut päällekkäisyydet olivat verottaneet joukkueen kokoa rankalla kädellä. Joukkue lähti kolmen ottelun rypistykseen 11 kenttäpelaajalla ja kahdella maalivahdilla. Tämän lisäksi suuria kysymysmerkkejä joukkueessa olivat maalivahti Marko Lappalaisen ja hyökkääjä Teemu Viion pelikunnot. Lappalaisen varvasta väännettiin paikoilleen Teho Cupin ensimmäisellä kierroksella sen mentyä sijoiltaan. Viiolla puolestaan oli polven kanssa ongelmia kuluneella viikolla. Vastoinkäymisistä huolimatta joukkue osoitti päivän aikana huimaa venymiskykyään sekä loistavaa taisteluilmettä.

dsc00640.jpgVaihtoaitiossa oli tilaa

FBI – Pisaba (4­-2)

Päivän ensimmäinen ottelu tarjosi vauhdikkaan alun turnaukselle. Selkeää sukupolven vaihdosta tekevä Pisaba liikkui vikkelästi ja energisesti kentällä. Agenttien varsin hyvänä pysyneet etäisyydet puolustuspelaamisessa tylsyttivät vastustajan pyrkimykset Lappalaisen vartioimalle FBI-maalille. Hyökkäyspäässä puolestaan Harri Balk käytti hyvällä prosentilla maalipaikkansa Agenttien hyväksi iskien ottelussa kolme maalia eli hattutempun.

FBI:n tehomiehet: Harri Balk 3+0, Mika Hujanen 1+0, Pauli Aaltokoski 0+2 ja Toni Ruotsalainen 0+1.

dsc00646.jpgMaalivahti Marko Lappalainen urakoi päivän kaksi peliä toipilaana.

LeBa 96 KCK – FBI (4­-4)

Edellisestä pelistä tunti ja turnaus jatkui uudella koitoksella. Varsin laadukkaita vahvistuksia kesän aikana rinkiinsä haalinut LeBa II osoittautuikin taitavaksi ja tekniseksi joukkueeksi. Vastustajan pallollinen pelaaminen oli paikoin varsin vakuuttavaa, mutta jälleen Agenttien taisteluilme ja uhrautuvuus olivat hyvällä tasolla. Oman pään puolustamiseen sitoutui edelleen koko joukkue. Hyökkäyspäässä puolestaan ensimmäisessä pelissä vielä hapuillut ja pelituntumaa hakenut Jere Lyytikäinen löysi pelituntuman ja napautti vuorostaan hattutempun.

Ottelun aikana koettiin turhankin jännittäviä hetkiä, kun ensin ottelun toisessa erässä sivuun linkutti polvivaivainen Viio, jonka turnaus oli pelattu. Lyytikäinen puolestaan innostui hattutempustaan sen verran, että tuuletteli itselleen käytösrangaistuksen 2+10 ja huilaili loppupelin jäähyaitiossa. Käytösrangaistus ei kyllä ollut ottelun tuomarilinjan mukainen.

Agentit oli ottelun voitossa kiinni aina ottelun loppuhetkille, kunnes 12 sekuntia ennen päätösvihellystä LeBa II iski pallon väkisin maalineduspainin päätteeksi maalissa pelanneen Sami Säisän selän taakse. Tasapeli tuntui tässä vaiheessa ristiriitaisesti yhtä aikaa tappiolta ja voitolta. Voitto LeBa II:sta olisi taannut Agenteille jatkopaikan Teho Cupissa.

FBI:n tehomiehet: Jere Lyytikäinen 3+0, Pauli Aaltokoski 1+1, Ismo Katainen 0+2 ja Harri Balk 0+1.

OuPa – FBI (3-4)

Turnauksen viimeisessä ottelussa Agentit sai vastaansa Outokummun Pallon. Luvassa oli revanssi Teho Cupin ensimmäiseltä kierrokselta, jolloin asetelmat olivat samanlaiset. Silloin peli päättyi kutkuttavasti tasan 2­-2 ja molemmat joukkueet jatkoivat Cup-taivaltaan. Molempien joukkueiden kokoonpanossa oli ainoastaan kaksi kentällistä pelimiehiä, joten voimasuhteet olivat senkin suhteen tasan.

Ottelutapahtumat pysyivät tasaisina aina ottelun toisen erän puoliväliin saakka, mutta siihen mennessä maalinteossa oli onnistunut ainoastaan vastustaja. Ottelu oli varmasti monen sivullisen silmin ratkennut, kun tulostaululla paloi Agenttien kannalta tylyt 3–0 -luvut. Tylyistä luvuista huolimatta joukkue vannoi yhteen ääneen loppuun asti pelaamista.

dsc00656.jpg3-0 -tappiolla ei paljoa hymyilyttänyt.

Toisen erän loppupuoliskolla tullut kavennusmaali toikin joukkueelle lisää energiaa. Pelin painopiste siirtyi maalin myötä vahvasti vastustajan kenttäpuoliskolle, vastustajan keskittyessä samalla vastahyökkäysten kyttäämiseen. Vahvan kolmannen erän myötä joukkue kuroikin ottelun tasoihin ja lopulta aina voittoon saakka.

FBI:n tehomiehet: Harri Balk 2+0, Marko Laitinen 1+0, Jere Lyytikäinen 1+0, Jukka-Pekka Harmoinen 0+1, Ismo Katainen 0+1, Toni Ruotsalainen 0+1 ja Pauli Aaltokoski 0+1.

Voiton myötä Agentit raivasi tiensä ensimmäisen kerran historiassaan Cupin kolmannelle kierrokselle. Samalla joukkue voitti lohkonsa, jossa oli mukana kaksi joukkuetta 2. divisioonasta ja yksi nelosdivisioonasta.

dsc00647.jpgAgentit tiivistä puolustusta murtamassa.

dsc00667.jpgTyöteliään päivän iloinen päätös.

Pelaajavalmentaja Tero Haverinen antoi tunnustusta joukkueelle iloisesta ja hyväntuulisesta peli-ilmeestä. Joukkue toteutti sovittuja pelikuvioita ja antoi tukea pelikavereiden suorituksille. Edellä mainittu ilmapiiri mahdollisti luovan ja rennon pelaamisen.

FBI:n taival Suomen Cupissa jatkuu 5. lokakuuta. Arpaonni oli suotuisa, sillä vastaan asettuu 4. divisioonan PoNoVo II Lappeenrannasta, vaikka vastustaja olisi voinut olla jopa Divarista. Toki kaikki joukkueet ovat tässä vaiheessa kovia. Ottelun pelipaikasta ei vielä tässä vaiheessa ole tarkempaa tietoa, mutta siitä tiedotetaan heti sen selvittyä.

07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!
07.01.2015Seuran jäsenenä tai omaisena voit nyt auttaa toimintamme kehittämisessä
19.12.2014Pikkuagentit lopettivat syyskauden niukalla voitolla
18.12.2014Agenteilta uusi joukkue salibandyliiton sarjatoimintaan
18.12.2014Pikkuagentit voittoihin Joensuussa
10.12.2014Säbävuorojen joulutauot *<:D
10.12.2014Pikkuagenteille 2 voittoa kotiturnauksessa
05.12.2014Tulevana lauantaina Pikku-Agentit pelaa kotihallissa
05.12.2014Seuran rekrytointi- ja kannustejärjestelmän kehittäminen potkaistiin alulle
01.12.2014Turnauspäivä - joka junnun juhlapäivä!
26.11.2014Tero Haveriselle tunnustus Aminoff-rahastolta
26.11.2014Pikkuagentit alkusarjan voittoon
25.11.2014Agenttien tuska ei hellitä
20.11.2014FBI:n kehitystarina saa jatkoa
18.11.2014Pikkuagentit 2 voittoon kotiturnauksessa
11.11.2014Pikkuagentit Joensuussa
09.11.2014Pyttyjä ja kokemusta Pyhännältä
07.11.2014Pikku-Agentit isännöi tulevana lauantaina Iisalmen liikuntahallissa pelattavaa kotiturnausta
06.11.2014FBI hakee innovatiivisena seurana uuteen alkavaan seuran kehittämishankkeeseen
06.11.2014Edustuksen kausi jatkui viime lauantaina Kuopiossa
06.11.2014Seura-asut ovat saapuneet!
27.10.2014Ohjaajakoulutuksesta Säbämestari-ohjaajia
23.10.2014Pikkuagentit aloittivat kahdella voitolla
20.10.2014Suomen Cup päättyi murskatappioon
15.10.2014O2-jkl saapuu Agenttien kotitoimistolle
14.10.2014Pikkujunnuilla ei harjoituksia syyslomaviikolla
14.10.2014Agenttien vaisu vire jatkui
08.10.2014Sarjapisteiden jahtaaminen jatkuu tulevana lauantaina kotihallissa
05.10.2014Agenttien Suomen Cup taival jatkuu
30.09.2014Karu sarja-avaus
25.09.2014Sarjakausi alkaa sunnuntaina Kuopiossa
24.09.2014Kuva uudesta peliasusta
24.09.2014Peliasujen ja collegepukujen sovitus
22.09.2014Cup-juna raiteillaan
19.09.2014FBI valitsi hallituksensa
17.09.2014FBI edustettuna "SuomiMies seikkailee" Iisalmen tapahtumassa
16.09.2014Harrastevuorot alkavat
15.09.2014Suomen Cup jatkuu Kontiolahdella
14.09.2014Kauden avaustapahtuma liikutti jälleen lapsia ja nuoria
08.09.2014Cupin 2. kierros Kontiolahdella
07.09.2014Siilinjärveltä haettiin jatkopaikka
07.09.2014Kauden Avauslämäri 12.9.
01.09.2014Agentit tositoimiin Suomen Cupissa
28.08.2014Agentit vierailivat Kajaanissa harjoituspelin merkeissä
23.08.2014Harrastevuorot käynnistymässä
21.08.2014FBI mukana Suomen Cupissa
20.08.2014All Time -tilastot
24.07.2014Agentit kuntokuurilla
24.06.2014Agentit palaavat tositoimiin heinäkuussa
20.06.2014Hyvää juhannusta
14.05.2014FBI-junnut viettivät äitienpäivää ikimuistoisesti
01.05.2014Katusäbää Iisalmessa
28.04.2014Tervetuloa uudistetuille kotisivuillemme!
27.04.2014Kauden päättäjäisissä palkitut