Agenttien Suomen Cup taival jatkuu

05.10.2014

FBI lähetti lappeenrantalaisvieraat pitkälle kotimatkalle 12-­9 -tappio niskassaan. Päällekkäisten hallivarausten seurauksena ottelu jouduttiin pelaamaan FBI:lle vieraalla maaperällä Sonkajärvellä. Sonkajärven liikuntahallin pieni, jopa miniatyyrikokoinen kaukalo tarjosi paikalle saapuneelle yleisölle värikkään ja vauhdikkaan ottelun. Ahtaasta tilasta huolimatta joukkueet pelasivat varsin siistin ja rehdin kamppailun. Jo ensimmäisestä erästä lähtien molemmat joukkueet karvasivat aktiivisella liikkeellä. Erän ainokaisesta maalista vastasi vierailija PoNoVo II. Muutoin tarkasti pelannut agenttiryhmä uinahti sen verran, että maalinedustalle jäänyt vastustaja sai rauhassa sijoittaa pallon verkonperukoille.

Toinen erä olikin sitten Agenttien näytöstä. Heti erän alkuun joukkue latoi pallon neljästi vastustajan maaliin, joka selkeästi lisäsi joukkueen itseluottamusta kentällä. Vastustajan hyökkäykset tyrehtyivät kerta toisensa jälkeen kurinalaisesti puolustaneeseen agenttiryhmittymään. Agenttien pallollisen pelaamisen paraneminen pakotti taas puolestaan vastustajan rikkeisiin ja jäähyilyyn. Hyvän vaiheen katkaisijaksi koitui kuitenkin pitkä pelikatko erän loppupuoliskolla, jonka päätteeksi Oulusta asti saapunut tuomaripari lähetti vastustajan pelaajan punaisen kortin siivittämänä suihkuun. Syynä korttiin ja ulosajoon oli pelaajan puuttuminen ottelupöytäkirjasta. Pitkien pohdintojen ja selvitysten jälkeen Agentit pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimalla. Ylivoima jatkui aina kolmannen erän alkupuoliskolle saakka. Toinen erä kirjattiin Agenteille 7­-2.

Kolmanteen erään lähdettäessä moni jo ehkä salaa toivoi lappeenrantalaisten selkärangan katkenneen. Vieraat kuitenkin osoittivat hurjaa taisteluilmettä kokeneiden pelimiestensä johdolla nousten neljän maalin takaa Agenttien rinnalle erän alkupuoliskolla. PoNoVo II:n kuudennen maalin syntyhetkellä Agentit oli pakotettu ottamaan aikalisä. Vastustajan hurja painostus ja hyvä onnistumisprosentti maalinteossa alkoi näkyä agenttipelaajien hermostuneena pelaamisena. Pelirohkeus oli murenemassa.

Aikalisän myötä joukkue pääsi takaisin raiteilleen ja pelirohkeus parani. Aikalisän jälkeen ottelun tärkeimmän maalin sinetöi Harri Balk Jere Lyytikäisen syötöstä. Balk kuittasi välittömästi FBI:n uudelleen johtoon vastustajan tultua jo tasalukemiin. Johtomaalin myötä peli vapautui ja luovuus palasi pallolliseen peliin. Vastustajan suoraviivaiset pyrkimykset FBI-maalia vartioineen Marko Lappalaisen maalille joukkue sai pidettyä kurissa.

edustus_joukkuekuva.jpg

Tälle joukkueelle ei ole vielä löytynyt Suomen Cupissa voittajaa.

Omiensa otteisiin tyytyväinen pelaajavalmentaja Tero Haverinen iloitsi ottelun jälkeen.

- Kyllähän tämä oli iso voitto meille. Pakko myöntää, että aika paljon jännitti, kun edellisviikonloppuna oltiin kontattu oikein kunnolla Kuopion sarjapeleissä ja nyt käytännössä menetettiin kotietu tähän otteluun, kun jouduttiin siirtämään ottelu tänne Sonkajärvelle. Hallihan on täällä muutoin ihan hyvä, mutta hallin seinät ovat jääneet rakennusvaiheessa salibandyä ajatellen ihan liian lähelle toisiaan. Kait nämä salimitat ovat lähinnä lentopallolle, tai jopa pingikselle. Kaikista muutoksista huolimatta joukkue kuitenkin osoitti jälleen yhtenäistä taisteluilmettä ja nöyrää työntekoa. Itse asiassa jopa ihmettelin porukan rentoutta ja myönteistä henkeä lähteä pelaamaan tänne "Sonkkikselle". Taktisia asioita on alkusyksyn aikana saatu hiottua eteenpäin, jonka toisaalta uskon vaikuttavan osaltaan pelirentouteen.

- Vastustajalle on pakko nostaa hattua hienosta kamppailusta. Ahtaasta nujuamisesta huolimatta peli pysyi siistinä ja pahemmilta loukkaantumisiltakin taidettiin välttyä. Kiitokset voi myös lähettää tuomarikaksikolle, joka hoiti hommansa varsin jämäkästi ja kunnioitusta herättävästi. Ei varmasti tuollaisessa ryttyyttämisessä ole ihan helppo vihellellä, kiitteli Haverinen.

Kentälliset:

Harri Balk – Pauli Aaltokoski – Jere Lyytikäinen
Ismo Katainen – J­ukka Pekka Harmoinen

Antti Korhonen – Toni Ruotsalainen – Teemu Viio
Pyry Maksimainen/Jarno Niiranen – Tero Haverinen

Marko Laitinen – Samuli Ruotanen – Mika Hujanen
Henri Lokka – Kari Kärkkäinen

(Jarkko Immonen ­ Jarno Niiranen)


mv Marko Lappalainen
(mv Sami Säisä)

Suomen Cupin 4. kierroksen runkopelipäivä on 19.10. Vastustaja ja pelipaikka selviävät luultavasti jo alkuviikosta.

Tilastot: http://fbi.fi/joukkue1/ottelut.html?p=182447

Heikki Sarkalan ottamia kuvia ottelusta voit ihailla täällä.

07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!
07.01.2015Seuran jäsenenä tai omaisena voit nyt auttaa toimintamme kehittämisessä
19.12.2014Pikkuagentit lopettivat syyskauden niukalla voitolla
18.12.2014Agenteilta uusi joukkue salibandyliiton sarjatoimintaan
18.12.2014Pikkuagentit voittoihin Joensuussa
10.12.2014Säbävuorojen joulutauot *<:D
10.12.2014Pikkuagenteille 2 voittoa kotiturnauksessa
05.12.2014Tulevana lauantaina Pikku-Agentit pelaa kotihallissa
05.12.2014Seuran rekrytointi- ja kannustejärjestelmän kehittäminen potkaistiin alulle
01.12.2014Turnauspäivä - joka junnun juhlapäivä!
26.11.2014Tero Haveriselle tunnustus Aminoff-rahastolta
26.11.2014Pikkuagentit alkusarjan voittoon
25.11.2014Agenttien tuska ei hellitä
20.11.2014FBI:n kehitystarina saa jatkoa
18.11.2014Pikkuagentit 2 voittoon kotiturnauksessa
11.11.2014Pikkuagentit Joensuussa
09.11.2014Pyttyjä ja kokemusta Pyhännältä
07.11.2014Pikku-Agentit isännöi tulevana lauantaina Iisalmen liikuntahallissa pelattavaa kotiturnausta
06.11.2014FBI hakee innovatiivisena seurana uuteen alkavaan seuran kehittämishankkeeseen
06.11.2014Edustuksen kausi jatkui viime lauantaina Kuopiossa
06.11.2014Seura-asut ovat saapuneet!
27.10.2014Ohjaajakoulutuksesta Säbämestari-ohjaajia
23.10.2014Pikkuagentit aloittivat kahdella voitolla
20.10.2014Suomen Cup päättyi murskatappioon
15.10.2014O2-jkl saapuu Agenttien kotitoimistolle
14.10.2014Pikkujunnuilla ei harjoituksia syyslomaviikolla
14.10.2014Agenttien vaisu vire jatkui
08.10.2014Sarjapisteiden jahtaaminen jatkuu tulevana lauantaina kotihallissa
05.10.2014Agenttien Suomen Cup taival jatkuu
30.09.2014Karu sarja-avaus
25.09.2014Sarjakausi alkaa sunnuntaina Kuopiossa
24.09.2014Kuva uudesta peliasusta
24.09.2014Peliasujen ja collegepukujen sovitus
22.09.2014Cup-juna raiteillaan
19.09.2014FBI valitsi hallituksensa
17.09.2014FBI edustettuna "SuomiMies seikkailee" Iisalmen tapahtumassa
16.09.2014Harrastevuorot alkavat
15.09.2014Suomen Cup jatkuu Kontiolahdella
14.09.2014Kauden avaustapahtuma liikutti jälleen lapsia ja nuoria
08.09.2014Cupin 2. kierros Kontiolahdella
07.09.2014Siilinjärveltä haettiin jatkopaikka
07.09.2014Kauden Avauslämäri 12.9.
01.09.2014Agentit tositoimiin Suomen Cupissa
28.08.2014Agentit vierailivat Kajaanissa harjoituspelin merkeissä
23.08.2014Harrastevuorot käynnistymässä
21.08.2014FBI mukana Suomen Cupissa
20.08.2014All Time -tilastot
24.07.2014Agentit kuntokuurilla
24.06.2014Agentit palaavat tositoimiin heinäkuussa
20.06.2014Hyvää juhannusta
14.05.2014FBI-junnut viettivät äitienpäivää ikimuistoisesti
01.05.2014Katusäbää Iisalmessa
28.04.2014Tervetuloa uudistetuille kotisivuillemme!
27.04.2014Kauden päättäjäisissä palkitut