Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä

01.04.2024

Huikaisevan pitkän pelaajauran Agenttien paidassa pelanneen Marko ”Make” Laitisen pelaajaura päättyi tähän kauteen. Helmikuun kotiturnauksessa Laitinen sai vielä kerran kapteeninnauhan kannettavakseen uran viimeisessä pelissään, joka kuitenkin päättyi ikävään loukkaantumiseen heti ottelun alussa.

Marko_Laitinen.jpg

Laitinen pelasi ensimmäistä kertaa Agenteissa kaudella 2000–2001, jolloin Agentit pelasi päätöskauden tapaan 4. divisioonassa. Aiemmin Make pelasi jo Ulmalan nuorisoseuran paidassa. Pelaajauran pituuden saa hyvin mittakaavaan, kun pohtii, että Maken uran alussa Agenttien runkopelaajat olivat pitkälti alakouluiässä. Tämän kauden nuorin agentti Tuure Soro on taasen syntynyt vuonna 2006.

Avauskauden jälkeen Laitinen pelasi Agenteissa kymmenen kauden mittaisen pätkän, jonka aikana FBI nousi ensin 3. divisioonaan ja lopulta hurmoksellisessa kotihallissa 2. divisioonaan kaudella 2006–2007. Kun Maken pelit 2. divisioonassa jäivät taakse 2010-luvun alussa, hän pelasi FBI:n 2. joukkueessa. Agenttien pudottua sarjaporrasta alemmas, teki Laitinen ensimmäisen paluunsa. Muutaman edustusjoukkueessa vietetyn kauden jälkeen pelit jatkuivat Lapinlahden SBL:ssä ja ikämiessarjoissa, mutta Laitinen teki paluun toistamiseen Agenttien tiputtua 5. divisioonaan kaudella 2020–2021, kun 2. divisioonapaikkaa ei voitu ottaa enää vastaan. Tämä rupeama tuli päätökseensä kotitoimistolla.

Laitisen pelaajaura Agenteissa on merkittävä. Hän pelasi Agenteissa 17 kautta, mikä on kaikkien aikojen eniten. Monipuolinen pelaaja vietti suurimman osan urastaan sentterinä tai oikeana laitahyökkääjänä, mutta viimeisillä kausillaan pelipaikka oli enemmän pakistossa. Siirto pakiksi sujui melko mutkitta. Agenttiuran tehotilastoiksi karttui 86+84=170 tehopistettä. Pisteet riittävät tällä hetkellä kaikkien aikojen tilastoissa 7. sijalle. Sekä maali- että syöttöpisteissä Laitinen on top 10:ssä.

Pelaajauran lisäksi Laitinen on tehnyt paljon töitä seuran taustoilla. Seuran puheenjohtajan pestissä hän on ollut peräti kolmeen otteeseen muutaman vuoden mittaisina pätkinä. Edustusjoukkueen taustoilla hommiin on lukeutunut pelaajasopimusten tekeminen ja yhteistyökumppanuuksien solmiminen. Päästetään mies itse ääneen haastattelun muodossa.

Pitkä ura päättyi. Miten päätös syntyi ja klassisesti, miltä nyt tuntuu?

- Onhan tässä menty jo vuosia aina kausi kerrallaan. Nyt vaan jotenkin ”palo” alkoi hiipumaan, ei enää peleistä samanlaista lapsenomaista innostuneisuutta saanut. Treeneissä oli edelleen mukava käydä, ja sitä varmaan jäänkin eniten kaipaamaan.

- Nyt vielä ehkä liian aikaista sanoa miltä tuntuu, kun päällimmäisenä tuntemuksena harmitus tuon polven loukkaantumisesta viimeisessä pelissä. Olisi niin kovasti halunnut pelata sen pelin loppuun saakka. Mutta kyllä tässä sellainen kiitollisuuden tunne on kuitenkin. Laji on tarjonnut niin paljon elämyksiä sekä ennen kaikkea runsaasti ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä.

Miten laji muuttunut urasi aikana?

- Laji on muuttunut todella paljon. Kun -90 luvun loppua vertaa tähän päivään, niin voisi puhua suorastaan kahdesta eri lajista. Kovaa juostiin silloinkin, mutta kyllä fyysinen vaade on noussut ja erityisesti taktinen kehitys ihan alasarjoissakin on kehittynyt valtavasti. Sitten mikä on ihailtavaa näissä nuorissa tänä päivänä, on lajitekninen osaaminen. Silloin mun alkuaikoina säbä aloitettiin käytännössä aikuisiällä tai vähintäänkin siirryttiin jostain toisesta lajista.

Mitkä ovat ikimuistoisimmat hetkesi Agenttien paidassa?

- Voi niitä on paljon, mutta ehdottomasti urheilullisesti makeimmat hetket ovat karsintapelit kakkosdivariin Toholammen Urheilijoita vastaan keväällä 2007 ja ratkaisupelin jatkoaikavoitto täyden kotikatsomon edessä. Kevät 2007 oli muutoinkin salibandyn parissa yllätyksiä täynnä, kun minut valittiin Salibandyliiton toimesta valtakunnallisesti vuoden junioritoimijaksi, tunnustuksena Iisalmessa vuosittain järjestetystä kaikkia alakouluikäisiä koskettavasta salibandyturnauksesta. Se toimi silloin hyvänä polkuna salibandyn pariin.

Minkä kauden joukkue on ollut kaikkein kovin?

- Nyt aika pahan pistit, hyviä joukkueita on ollut usealla kaudella. Mutta ehkä kovin joukkue oli FBI:n toisella kaudella kakkosdivarissa. Joulutauolla vielä keikuttiin sarjan kärkipäässä ja sanoisin, että se johtuikin juuri joukkueen kovuudesta. Edellisenä kesänä mielestäni treenattiin koviten joukkueena mitä minun aikanani on tehty ja sitä kovaa treeniä olisi varmaan ollut syytä jatkaa vielä kauden edetessä.

All Stars -kentällinen urasi ajalta?

- No eipä nämä kysymykset tunnu helpottavan. Just tuossa yksi päivä laskeskelin, että yksistään FBI:ssä olen pelannut reilusti yli sadan pelikaverin kanssa. Mutta ehkä mä lähestyn tätä sitä kautta, keiden kanssa mun on ollut luontaisinta pelata ja tuntunut, että tietää mitä toinen tekee tai aikoo tehdä.

Antti Korhonen - Marko Laitinen - Janne Rautula

Ismo Katainen - Toni Ruotsalainen

Marko Lappalainen

Mitä suunnitelmia on salibandyn lopettamisen jälkeen, ja säilyykö salibandy jotenkin elämässäsi?

- Uran jälkeiset suunnitelmat on nyt ensimmäisenä kuntouttaa polvi golf-kuntoon. Viikko sitten leikattiin ja operaatio onnistui hyvin. Toivottavasti loppukesästä pääsisi viheriölle.

- Salibandy tulee tavalla tai toisella varmuudella säilymään elämässä. Katsotaan nyt mihin kuntoon tuo polvi tulee. Toivottavasti ainakin Pöllösenlahden Palloseuran harrastevuorolla pystyisi vielä pelailemaan. Ja jos oikein innostuu, niin kyllähän ne seniorisarjat ja Prahan Masters -turnaus kiinnostelee. Eikä muitakaan rooleja lajina parissa pysty täysin pois sulkemaan.

FBI kiittää Marko Laitista mahtavasta panoksesta iisalmelaisen salibandyn eteen!

22.08.2024SEURAN HALLITUS JATKAA LÄHES ENNALLAAN
09.08.2024KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
29.05.2024PELIKAUSI 2023-2024 PÄÄTÖKSEEN
25.04.2024MIESTEN VAPAAT PELIVUOROT TORSTAISIN
01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.

Siirry arkistoon »