Pikkugenteille voitto ja tappio Nilsiästä

09.02.2015

Pikkuagenttien viikonlopun taistelu toi tappion kärkikamppailussa PYU vastaan mutta selvän voiton Leba:n 02 pojista.

Kaksi viikkoa sitten käytiin ensimmäinen Savo-karjalan aluesarjan kärkikamppailu Pikkuagenttien ja Pyhiksen poikien välillä. Silloin pikkuagentit löivät PYU selvästi 10-2 kun alusta oli matto ja kenttä oli iso. Nyt siirryttiin enemmän Pyhäselän "kotikentälle" kun Nilsiässä pelattiin pienellä kentällä ja parketilla. Pikkuagentit olivat saaneet kokoon 2 hyökkäysketjua ja 1 pakkiparin ja Aapon maaliin. Heti alusta tuli selville miten tasaisesta ottelusta oli kyse. Molemmat joukkueet puolustivat keskialuetta tiukasti eikä kunnon hyökkäyksiä saatu rakenneltua. Erän puolivälissä Pyhiksille tuomittiin jäähy ja pikkuagentit rokottivat melkein heti. Hyökkääjät karvasivat palloa kovasti ja Miro iski irtopallon sisään ja erätauolle mentiin pikkuagenttien 1-0 johdossa. Toisessa erässä iski Sam kaksi kertaa. Ensimmäinen maali tuli Nikon syötöstä ja toinen Tuomaksen oivasta passista. Aapo torjui varmasti ja välillä tolpatkin olivat hänen puolellaan. Pyhis pääsi kuitenkin koko ajan paremmin peliin mukaan ja erän lopulla kavensi 3-2 mutta pikkuagentit eivät antaneet periksi vaan puoli minuutti ennen erän loppua Eemil siirsi pikkuagentit edelle kahdella maalilla Waldemarin syötöstä. Kolmannessa erässä sitten alun onni kääntyi epäonneksi  ja Pyhiksen pojat pääsivät juhlimaan maaleja välillä taidolla ja välillä onnella. Loppunumeroiksi tuli 6-4 vaikka lopussa otettiin Aapo pois maalilta, muttei saatu enää kavennettua. Näin pikkuagentit joutuivat maistamaan tappion karvasta kalkkia. Peli oli hyvä ja vastustajalle on annettava kunnia. He jaksoivat juosta vahvasti molempiin suuntiin eikä pikkuagentit saaneet heidän vahvaa karvausta rikki.

Toinen matsi oli sitten Leba -96 E02 joukkuetta vastaan. Taistelu alkoi tasaisesti ja kun vielä erän alussa pikkuagenteille tuomittiin jäähy liian monesta pelaajasta kentällä, nousi epävarmuus valmennusjohdon paitaan. Pikkuagentit kuitenkin ottivat peliä haltuun enemmän ja nousivat hyökkäyksiin vahvasti vajaallakin. Lopulta Tumppi ja Epe pelasivat Epen vapaaksi ja tilanne oli 1-0. Leba-96 kavensi mutta heti perään Tuomas karvasi pallon itselleen ja vei pikkuagentit maalin johtoon.  Erän loppupuolella pikkuagenttien juoksuvoima alkoi nousta esille ja Waldemar täräytti Nikon syötöstä pikkuagentit kahden maalin johtoon. Seuraavassa hyökkäyksessä pakkiosasto juoksi hyökkäyksen kärjessä. Epe tarjosi pallon Samille vastustajan päätyyn. Sam ”the Man” otti pallon haltuun maalin takana ja veivasi sen sisään kunnon ilmaveivillä. Tämä ei ollut Sam ”the Man” ensimmäinen ilmaveivausmaali vaan teki sen samaan maalin 2 vuotta sitten eka kerran. Erän lopussa Niko karvasi pallon laitahyökkääjää kiertämään lähteneeltä puolustajalta ja täräytti erän loppunumeroiksi 5-1. Toisessa erässä pikkuagenteille tuomittiin kaksi jäähyä mutta ne saatiin tapettua mutta maalejakaan eivät pikkuagentit pystyneet tekemään. Epellä oli 3 sekuntia jäähyä jäljellä erätauolla joten pikkuagentit rakensivat suunnitelman kuinka tehdään maali. Niko voitti aloituksen ja Sam vei pallon omaa maalia kohti. Epe syöksyi jäähyltä kentälle ja Sam laittoi pallon Epen lapaan joka sitten oli nokikkain maalivahdin kanssa. Epe täräytti pallon sisään maalivahdin käden alta. Leba kavensi loistavalla yksilösuorituksella kun kaveri teki täydestä juoksusta Forsbergit. Tämä kuitenkin aukaisi ketsuppipulloa ja kohta Niko teki maalin Epen syötöstä. Pari minuuttia tästä ja Nikodeemus iski jälleen. Tällä kertaa Samin syötöstä. Minuutti tästä ja Sam oli vauhdissa Sasun hyvästä syötöstä. Minuutti tästä ja Nikodeemus iski jälleen Waldemarin syötöstä. Kaksi minuuttia tästä ja Epe täräytti 20 cm korkean hirmu lämärin tolpan viereen. Heti perään Joonas iski Eemilin syötöstä tilanteeksi 12-2. Maali tuli vanhalla kunnon klap-klap-tyylillä jolloin vastustajan puolustus sahattiin auki hyvillä syötöillä. Loppunumeroiksi 13-2 viime minuutilta taiteili Epe loistavalla yksilösuorituksella.  

Pikkuagentit kokosivat rivinsä hyvin häviön jälkeen. Pieniä ruhjeita tuli monelle pikkuagentille mutta niistä selvittiin kylmän ja pienen levon avulla. Loppukauden tavoite on jatkaa samalla tavalla ja pitää hauskaa mutta samalla oppia uutta ja oppia keskittymään käsillä olevaan tilanteeseen.

24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta
14.03.2016EDUSTUSJOUKKUE PÄÄTTI KAUDEN KAHDELLA VOITOLLA
12.03.2016Miesjoukkueilla kauden viimeiset runkosarjapelit
22.02.2016UNELMA KARSINNOISTA KARKASI SAAVUTTAMATTOMIIN
21.02.2016Pikku-Agentit kohtasivat sarjan kaksi parasta joukkuetta Kuopiossa
19.02.2016Nyt viikonloppuna neljän joukkueen voimin salibandykentille
09.02.2016Vierumäeltä lisää oppia Pikku-Agenteille
06.02.2016Yksi joukkue pelaa viikonlopun aikana sarjapisteistä
04.02.2016Uudet peliasut ovat saapuneet
01.02.2016PIENI JA FLUNSSAINEN EDUSTUSJOUKKUE TAISTELI KAKSI SARJAPISTETTÄ KONTIOLAHDELTA
31.01.2016Mini-Agenteille täyspotti kotiturnauksesta
29.01.2016Viikonlopun aikana mitellään jälleen sarjapisteistä
29.01.2016Kolme FBI:n D1-joukkueen juniori valittiin aluetalenttileirille
26.01.2016Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Mikkelissä
11.01.2016Pikku-Agenttien taistelu jatkui Joensuussa
11.01.2016AGENTIT UNELIAANA KUOPIOSSA
08.01.2016Kolmen joukkueen voimin sarjapistejahtiin
31.12.2015Uusi vuosi, uudet kujeet?
21.12.2015VUODEN VIIMEISESTÄ TURNAUKSESTA YKSI SARJAPISTE
17.12.2015SÄBÄ viikonloppu!!
09.12.2015NYT ON MAHDOLLISTA TILATA OMA PELIASU JA PIPO
06.12.2015Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Savonlinnassa ylialueellisessa sarjassa
04.12.2015Viikonloppuna miesten II-joukkue sekä Pikku-Agentit pelaavat sarjapisteistä
27.11.2015EDUSTUKSEN YHTEISTYÖKUMPPANIT ALKANEELLA KAUDELLA
27.11.2015Mini-Agentit ovat tulevan viikonlopun ainut FBI tiimi pelikentillä
24.11.2015Pikku-Agenteilla kovia pelejä kotiluolassa
17.11.2015AGENTEILLE TÄYSI PISTEPOTTI KOTIHALLISTA
09.11.2015FBI:n D-juniorit avasi ylemmässä jatkosarjassa
08.11.2015FBI JÄI SARJAPISTEITTÄ JOENSUUSSA
08.11.2015Mini-Agentit hienosti ylempään jatkosarjaan
26.10.2015FBI:n D1-pikkuagenttijoukkue ylialueelliseen sarjaan
23.10.2015Pikku-Agenteilla ylempi jatkosarjapaikka omissa käsissä
19.10.2015AGENTIT KAKSI SARJAPISTETTÄ RIKKAAMPANA KUOPION TURNEEN JÄLKEEN
13.10.2015Miesten II-joukkue aloitti kauden kotihallissa
06.10.2015Pikku-Agenteille kaksi voittoa ja yksi tappio kauden avauksessa.
05.10.2015Yläkoulu ikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
02.10.2015D1 junioreiden kausi käynnistyy viikonloppuna Iisalmessa
29.09.2015FBI mukana Torinkulman 5-vuotis synttäreillä
27.09.2015SIILINJÄRVELTÄ KOLME SARJAPISTETTÄ
15.09.2015Seura palaa tuttuun komentoon
10.09.2015Uunituore yhteenveto FBI:n pilottihankkeesta
05.09.2015FBI:n vuotuinen avauslämäri oli menestys
01.09.2015D1 pikkuagentit Vaajakosken turnauksen pronssiottelussa
24.08.2015Sulttaanin SyysSäbäCup kerää jopa 200 pelaajaa Sonkajärvelle
19.08.2015EDUSTUS TASAPELIIN ENSIMMÄISESSÄ HARJOITUSOTTELUSSA
16.08.2015KAUDEN ENSIMMÄINEN OTTELU
01.07.2015MIESTEN JOUKKUEIDEN (Edustus ja II-joukkue) KAUTEEN VALMISTAUTUMINEN ON ALKANUT
01.07.2015-02 Jesper Hakolalla onnistunut matka talenttileirille
09.05.2015MUKAAN TOIMINTAAN
06.05.2015Jesper Hakola valittiin salibandyliiton Talenttileirille
05.05.2015PÄÄTTÄJÄISISSÄ POKAALIEN KIMALLUSTA JA MITALIEN KILINÄÄ
04.05.2015Ala- ja Yläkoulujen harrasteryhmät tältä pelikaudelta päättyneet
29.04.2015EDUSTUSJOUKKUEEN RAKENTAMINEN ENSI KAUDELLE ON ALKANUT
23.04.2015SÄBÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET
30.03.2015Salibandyn harrastekustannukset maltillisella tasolla Iisalmessa
29.03.2015Pikkuagentit pronssille haastajafinaalissa
22.03.2015FBI haluaa olla mukana talkoissa
17.03.2015Mitä salibandyharrastus saisi maksaa?
15.03.2015PIKKUAGENTIT JATKOSARJAN VOITTOON
01.03.2015Kiitos Saarikoski Travels!
22.02.2015Pikkuagenteille kaksi voittoa Kuopiosta
21.02.2015F1-raportit Joensuu 21.2.2015
21.02.2015Tuloksia lauantailta
21.02.2015TAAS MENNÄÄN..
09.02.2015Pikkugenteille voitto ja tappio Nilsiästä
05.02.2015Monen nuoren pelimiehen suusta kuultua: "Onks pakko käyttää suojalaseja?"
03.02.2015Agenttien viiden ottelun tappioton putki poikki
01.02.2015FBI:n F1-juniorit voittoihin sarja-avauksessa xD
29.01.2015Seuran kehittäminen etenee: Pilottihankkeen toinen työpaja
27.01.2015Pikkuagentit hereillä erien alussa
15.01.2015Pikkuagentit jatkavat puhtaalla pelillä
13.01.2015Agenttien vuosi 2015 alkoi voitokkaasti
07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!

Näytä lisää »