Pikkuagentit aloittivat kahdella voitolla

23.10.2014

Nilsiassa aloitettiin Savo-Karjalan D-02 säbäsarja. Pikkuagentit pelasivat ensimmäiset ottelut ja tiukan taistelun jälkeen selvisivät voittajina molemmista.

Ensimmäinen ottelu käytiin Leban 03-poikia vastaan. Tämä joukkue on ollut erittäin vahva 03-joukkueiden sarjassa ja halusivat uusia, kovempia otteluita vanhemman ikäluokan sarjassa. Alku oli tiukkaa vääntöä ja tilanteet vaihtelivat molemmin puolin. Hiukan ennen ensimmäisen erän puoliväliä pikkuagentit saivat rakennettua hyvän hyökkäyksen ja Veetin huippusyötöstä Aatu pääsi lataamaan pallon sydämen kyllyydestä tyhjään maaliin. Tämä avasi pullon ja puoliminuuttia myöhemmin Niko tarjoili Valdemarille joka muutti tilanteeksi 2-0. Kolme minuuttia tästä ja Nikon ja Valdemarin yhteistyö toimi taas ja tilanne oli 3-0. Vielä ennen taukoa Epe muutti oman loistavan soolon jälkeen numeroksi 4-0. Toisen erän alussa Miro teki Nikon jälleen loistavasta esityöstä tilanteeksi 5-0. Sen jälkeen taisi hyvä olo siirtyä puseroon ja Leban pojat iskivät heti pari maalia ja tilanne näytti vähän huolestuttavalta. Tällöin pakkipuoli nousi silloin esille ja Epen syötöstä Sami teki tilanteeksi 6-2. Taas erän loppu osoittautui pikkuagenteille hyväksi ja kun hiukan alle 30 sekuntia oli erää jäljellä, Epe muutti numerot taululla 7-2 Joonaksen syötöstä. Kolmannen erän alussa Tuomas ryösti pallon Leban pakeilta ja muutti tiukalla vedolla tilanteen 8-2. Minuutti tästä ja pikkuagentit saivat rankkarin. Epe tälläsi pallon varmasti oikeaa yläkulmaan ja numerot olivat 9-2. Tästä kolme minuuttia ja Valdemar siirsi pallon maaliin Nikon syötöstä. Tämä akseli toimi erittäin hyvin koko pelin ajan. Heti perään Sam ”the Man” näytti kuinka pallon laitetaan juoksusta yläkulmaan että heilahtaa. Ottelun lopussa Veeti rouhi pallon pakilta ja iski kauden avausmaalinsa. Vielä 6 sekuntia ennen Niko Valdemar akseli toimi taas ja loppulukemiksi tuli 13-2.  

Tunti myöhemmin pikkuagentit olivat taas tulessa ja vastaan tuli turnauksen järjestäjäseura Nilsiän Welhot.  Nyt pikkuagentit olivat hereillä heti pelin alusta asti ja kun pelikello näytti 3 minuuttia, niin Sami pisti pallon pussiin hienon nousun päätteeksi. Viisi minuuttia tästä ja Sam ”the Man” tarjoili pallon Valtterille joka pisti pallon varmasti yläpesään. Vastustaja otti eka erässä kaksi jäähyä ja molemmista pikkuagentit rankaisivat armotta. Ensin Epe täräytti vaparista sisään niin että helähti ja alle 20 sekuntia tästä Veeti tarjoili Aatulle sellaisen paikan ettei paremmasta väliä. Aatu tälläsi pallon sisään oikein kunnolla ja voimalla. Toisessa erässä jatkettiin siitä mihin jäätiin ja ensin edellisen pelin tehokaksikko Niko-Valdemar toimi jälleen, eli Niko teki ja Valdemar syötti. Kolme minuuttia tästä puolustuksen tehokaksikko Epe ja Sam teki tuhojaan ja tilanne muuttui 6-0. Vielä ennen erän loppua debyyttipelissään kunnostautunut Eemil pääsi tuulettamaan ensimmäistä tehopistettään Sam ”the Manin” esityöstä. Aivan erän lopussa Welhot tekivät maalin ja rikkoivat aivan loistavasti pelanneen Aapon nollan. Toisen erän lopussa taisi pikkuagenttien vauhti hyytyä ja vastustaja pääsi pyörittämään peli mukavasti mutta Aapo loisti maalillaan ja otti useita läpiajoja kiinni. Aapo oli tulessa koko pelin eikä noille Welhojen maaleille olisi voinut Ihmeen Jarmokaan mitään. Erätauolla juteltiin tekemisen ja yrittämisen merkityksstä ja pikkuagentit laittoivat lisää pökköä pesään. Erän alussa ensin Niko tälläsi Epen syötöstä maalin mutta Welhot Nilsia kuittasi melkein heti. Niko kuitenkin päättäväisesti taisteli taas pallon meille ja käytti sitä Samilla, sai sen takaisin ja laittoi pussiin. Minuutti tästä ja Mikko päräytti pallon maaliin Samin syötöstä. 1,5 minuuttia myöhemmin Sam teki illan 6 tehopisteen laittamalla pallon pussiin Joonaksen syötöstä. Pikkuagenttien viimeisen maalin teki vielä Niko Samin syötöstä. Loppunumeroiksi 12-3 Welhot tekivät hienon kuvion päätteeksi.

Näin kausi on avattu ja pelit jatkuvat marraskuun alussa ensin Kontiolahdella ja sitten onkin kotiturnauksen vuoro. Toivottavasti silloin saamme uudet pelipaidat peliin.

24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta
14.03.2016EDUSTUSJOUKKUE PÄÄTTI KAUDEN KAHDELLA VOITOLLA
12.03.2016Miesjoukkueilla kauden viimeiset runkosarjapelit
22.02.2016UNELMA KARSINNOISTA KARKASI SAAVUTTAMATTOMIIN
21.02.2016Pikku-Agentit kohtasivat sarjan kaksi parasta joukkuetta Kuopiossa
19.02.2016Nyt viikonloppuna neljän joukkueen voimin salibandykentille
09.02.2016Vierumäeltä lisää oppia Pikku-Agenteille
06.02.2016Yksi joukkue pelaa viikonlopun aikana sarjapisteistä
04.02.2016Uudet peliasut ovat saapuneet
01.02.2016PIENI JA FLUNSSAINEN EDUSTUSJOUKKUE TAISTELI KAKSI SARJAPISTETTÄ KONTIOLAHDELTA
31.01.2016Mini-Agenteille täyspotti kotiturnauksesta
29.01.2016Viikonlopun aikana mitellään jälleen sarjapisteistä
29.01.2016Kolme FBI:n D1-joukkueen juniori valittiin aluetalenttileirille
26.01.2016Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Mikkelissä
11.01.2016Pikku-Agenttien taistelu jatkui Joensuussa
11.01.2016AGENTIT UNELIAANA KUOPIOSSA
08.01.2016Kolmen joukkueen voimin sarjapistejahtiin
31.12.2015Uusi vuosi, uudet kujeet?
21.12.2015VUODEN VIIMEISESTÄ TURNAUKSESTA YKSI SARJAPISTE
17.12.2015SÄBÄ viikonloppu!!
09.12.2015NYT ON MAHDOLLISTA TILATA OMA PELIASU JA PIPO
06.12.2015Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Savonlinnassa ylialueellisessa sarjassa
04.12.2015Viikonloppuna miesten II-joukkue sekä Pikku-Agentit pelaavat sarjapisteistä
27.11.2015EDUSTUKSEN YHTEISTYÖKUMPPANIT ALKANEELLA KAUDELLA
27.11.2015Mini-Agentit ovat tulevan viikonlopun ainut FBI tiimi pelikentillä
24.11.2015Pikku-Agenteilla kovia pelejä kotiluolassa
17.11.2015AGENTEILLE TÄYSI PISTEPOTTI KOTIHALLISTA
09.11.2015FBI:n D-juniorit avasi ylemmässä jatkosarjassa
08.11.2015FBI JÄI SARJAPISTEITTÄ JOENSUUSSA
08.11.2015Mini-Agentit hienosti ylempään jatkosarjaan
26.10.2015FBI:n D1-pikkuagenttijoukkue ylialueelliseen sarjaan
23.10.2015Pikku-Agenteilla ylempi jatkosarjapaikka omissa käsissä
19.10.2015AGENTIT KAKSI SARJAPISTETTÄ RIKKAAMPANA KUOPION TURNEEN JÄLKEEN
13.10.2015Miesten II-joukkue aloitti kauden kotihallissa
06.10.2015Pikku-Agenteille kaksi voittoa ja yksi tappio kauden avauksessa.
05.10.2015Yläkoulu ikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
02.10.2015D1 junioreiden kausi käynnistyy viikonloppuna Iisalmessa
29.09.2015FBI mukana Torinkulman 5-vuotis synttäreillä
27.09.2015SIILINJÄRVELTÄ KOLME SARJAPISTETTÄ
15.09.2015Seura palaa tuttuun komentoon
10.09.2015Uunituore yhteenveto FBI:n pilottihankkeesta
05.09.2015FBI:n vuotuinen avauslämäri oli menestys
01.09.2015D1 pikkuagentit Vaajakosken turnauksen pronssiottelussa
24.08.2015Sulttaanin SyysSäbäCup kerää jopa 200 pelaajaa Sonkajärvelle
19.08.2015EDUSTUS TASAPELIIN ENSIMMÄISESSÄ HARJOITUSOTTELUSSA
16.08.2015KAUDEN ENSIMMÄINEN OTTELU
01.07.2015MIESTEN JOUKKUEIDEN (Edustus ja II-joukkue) KAUTEEN VALMISTAUTUMINEN ON ALKANUT
01.07.2015-02 Jesper Hakolalla onnistunut matka talenttileirille
09.05.2015MUKAAN TOIMINTAAN
06.05.2015Jesper Hakola valittiin salibandyliiton Talenttileirille
05.05.2015PÄÄTTÄJÄISISSÄ POKAALIEN KIMALLUSTA JA MITALIEN KILINÄÄ
04.05.2015Ala- ja Yläkoulujen harrasteryhmät tältä pelikaudelta päättyneet
29.04.2015EDUSTUSJOUKKUEEN RAKENTAMINEN ENSI KAUDELLE ON ALKANUT
23.04.2015SÄBÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET
30.03.2015Salibandyn harrastekustannukset maltillisella tasolla Iisalmessa
29.03.2015Pikkuagentit pronssille haastajafinaalissa
22.03.2015FBI haluaa olla mukana talkoissa
17.03.2015Mitä salibandyharrastus saisi maksaa?
15.03.2015PIKKUAGENTIT JATKOSARJAN VOITTOON
01.03.2015Kiitos Saarikoski Travels!
22.02.2015Pikkuagenteille kaksi voittoa Kuopiosta
21.02.2015F1-raportit Joensuu 21.2.2015
21.02.2015Tuloksia lauantailta
21.02.2015TAAS MENNÄÄN..
09.02.2015Pikkugenteille voitto ja tappio Nilsiästä
05.02.2015Monen nuoren pelimiehen suusta kuultua: "Onks pakko käyttää suojalaseja?"
03.02.2015Agenttien viiden ottelun tappioton putki poikki
01.02.2015FBI:n F1-juniorit voittoihin sarja-avauksessa xD
29.01.2015Seuran kehittäminen etenee: Pilottihankkeen toinen työpaja
27.01.2015Pikkuagentit hereillä erien alussa
15.01.2015Pikkuagentit jatkavat puhtaalla pelillä
13.01.2015Agenttien vuosi 2015 alkoi voitokkaasti
07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!

Näytä lisää »