PIENI JA FLUNSSAINEN EDUSTUSJOUKKUE TAISTELI KAKSI SARJAPISTETTÄ KONTIOLAHDELTA

01.02.2016

Edustusjoukkueen koko oli Pohjois-Karjalan reissulle lähdettäessä kutistunut vajaaseen kahteen kentälliseen. Joukkueen kokoa olivat nakertaneet loukkaantumiset, sukujuhlat ja työesteet. Yhdeksän kenttäpelaaja ja yksi maalivahti pisti kaikkensa likoon mitä vain rahkeista riitti. Varsin nuutunut ja loppuun ajettu ryhmä palasi iltamyöhään takaisin Iisalmeen.

No miten niitä maaleja nyt sitten tehdään? TÄSSÄ pieni videonpätkä, jossa se salaisuus paljastetaan.

FBI - VehVeX 5-6 (1-3, 2-3, 2-0)

Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuussa sarjapisteet olivat sopuisasti jaettu luvuin 3-3. Turnauspäivään lähdettäessä sarjataulukossa kolmannella sijalla olleella vastustajalla vilisi pelimiehiä neljättä kentällistä. Arvata saattaa kuka määrää juoksutahdin ja kuka lyö kapuloita rattaisiin sen minkä ehtii.

Kaksi ensimmäistä erää vastustaja hallinnoikin kenttätapahtumia ajallisesti enemmän, Agenttien tyytyessä kyttäillemään vastahyökkäyksiä. Muutamaa henkilökohtaista pelinavaus ja mies merkkaus virhettä lukuun ottamatta joukkue onnistuikin hyvin sovitussa pelisapluunassa.

Kolmanteen erään lähdettäessä Agenttien tavoitteena oli aktivoitua selkeästi pallollisessa pelaamisessa. Aktivoituminen tuottikin pallollisen pelin kääntymisen FBI eduksi. Tasoitusmaalin saakka se ei kuitenkaan riittänyt, vaikka ottelun lopussa Agentit hakivatkin tasoitusta jopa minuutin verran ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla.

Kentälliset:

Harri Balk 0+3 – Pyry Maksimainen 0+1 – Teemu Viio 3+0

Jarkko Hyttinen – Tero Haverinen 1+0

Jarkko Immonen 0+1 – Jari Suominen – Marko Laitinen 1+0

                                   Kari Kärkkäinen

mv: Mikko Heiskanen

teemu_viio_2.jpg

Kuva: Teemu Viio iski jälleen tehokkaasti reikäpalloa vastustajan maaliin, mutta riittikö se.. katso kommentit TÄSTÄ.

Welhot akatemia – FBI 4-6 (1-3, 1-1, 2-2)

Päivän toisessa ottelussa Agentit saivat vastaansa Welhojen akatemia joukkueen. Kauden aikaisempi kohtaaminen oli päättynyt tasalukemiin 6-6. Peli päivään nuori ja taitava welhoryhmä oli saanut Kalle Keräsen vahvistamaan hyökkäystään, SB  Welhojen divaria pelaavasta edustusjoukkueesta.

Tällä kertaa ottelun ensimmäisessä erässä hankittu johto piti läpi ottelun. Ensimmäisessä erässä Agentit onnistuivat iskemään tehokkaasti vastaiskuista, vieden erän nimiinsä 3-1. Toinen ja kolmas erä olivatkin sitten sitkeää puolustamista vastustajan hakiessa ahneesti maalinteko paikkoja. Pelin edetessä Agenttien jalka alkoi väistämättä painamaan enemmän ja enemmän, vastustajan rytmittäessä peliä kolmella kentällisellä. Tiivis puolustaminen ja välillä jopa ilmiömäisiin torjuntoihin venynyt maalivahti Mikko Heiskanen takasivat maukkaat sarjapisteet FBI:lle.

Kentälliset:

Harri Balk – Pyry Maksimainen 2+1 – Teemu Viio 1+1

Jarkko Hyttinen – Tero Haverinen 1+1

Jarkko Immonen – Jari Suominen 2+0 – Marko Laitinen 0+2

                                   Kari Kärkkäinen

mv: Mikko Heiskanen

Mikko_Heiskanen

Kuva: Kylmäpäinen Mikko Heiskanen ei mennyt Welho loitsuista sekaisin, vaan napsi tehokkaasti kiinni vastustajan laukaukset.

Runkosarjaa on jäljellä kaksi turnausta, joten jaossa on kahdeksan sarjapistettä. Alla olevasta linkistä voit käydä tutustumassa sarjatilanteeseen. 

TÄSTÄ!

24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta
14.03.2016EDUSTUSJOUKKUE PÄÄTTI KAUDEN KAHDELLA VOITOLLA
12.03.2016Miesjoukkueilla kauden viimeiset runkosarjapelit
22.02.2016UNELMA KARSINNOISTA KARKASI SAAVUTTAMATTOMIIN
21.02.2016Pikku-Agentit kohtasivat sarjan kaksi parasta joukkuetta Kuopiossa
19.02.2016Nyt viikonloppuna neljän joukkueen voimin salibandykentille
09.02.2016Vierumäeltä lisää oppia Pikku-Agenteille
06.02.2016Yksi joukkue pelaa viikonlopun aikana sarjapisteistä
04.02.2016Uudet peliasut ovat saapuneet
01.02.2016PIENI JA FLUNSSAINEN EDUSTUSJOUKKUE TAISTELI KAKSI SARJAPISTETTÄ KONTIOLAHDELTA
31.01.2016Mini-Agenteille täyspotti kotiturnauksesta
29.01.2016Viikonlopun aikana mitellään jälleen sarjapisteistä
29.01.2016Kolme FBI:n D1-joukkueen juniori valittiin aluetalenttileirille
26.01.2016Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Mikkelissä
11.01.2016Pikku-Agenttien taistelu jatkui Joensuussa
11.01.2016AGENTIT UNELIAANA KUOPIOSSA
08.01.2016Kolmen joukkueen voimin sarjapistejahtiin
31.12.2015Uusi vuosi, uudet kujeet?
21.12.2015VUODEN VIIMEISESTÄ TURNAUKSESTA YKSI SARJAPISTE
17.12.2015SÄBÄ viikonloppu!!
09.12.2015NYT ON MAHDOLLISTA TILATA OMA PELIASU JA PIPO
06.12.2015Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Savonlinnassa ylialueellisessa sarjassa
04.12.2015Viikonloppuna miesten II-joukkue sekä Pikku-Agentit pelaavat sarjapisteistä
27.11.2015EDUSTUKSEN YHTEISTYÖKUMPPANIT ALKANEELLA KAUDELLA
27.11.2015Mini-Agentit ovat tulevan viikonlopun ainut FBI tiimi pelikentillä
24.11.2015Pikku-Agenteilla kovia pelejä kotiluolassa
17.11.2015AGENTEILLE TÄYSI PISTEPOTTI KOTIHALLISTA
09.11.2015FBI:n D-juniorit avasi ylemmässä jatkosarjassa
08.11.2015FBI JÄI SARJAPISTEITTÄ JOENSUUSSA
08.11.2015Mini-Agentit hienosti ylempään jatkosarjaan
26.10.2015FBI:n D1-pikkuagenttijoukkue ylialueelliseen sarjaan
23.10.2015Pikku-Agenteilla ylempi jatkosarjapaikka omissa käsissä
19.10.2015AGENTIT KAKSI SARJAPISTETTÄ RIKKAAMPANA KUOPION TURNEEN JÄLKEEN
13.10.2015Miesten II-joukkue aloitti kauden kotihallissa
06.10.2015Pikku-Agenteille kaksi voittoa ja yksi tappio kauden avauksessa.
05.10.2015Yläkoulu ikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
02.10.2015D1 junioreiden kausi käynnistyy viikonloppuna Iisalmessa
29.09.2015FBI mukana Torinkulman 5-vuotis synttäreillä
27.09.2015SIILINJÄRVELTÄ KOLME SARJAPISTETTÄ
15.09.2015Seura palaa tuttuun komentoon
10.09.2015Uunituore yhteenveto FBI:n pilottihankkeesta
05.09.2015FBI:n vuotuinen avauslämäri oli menestys
01.09.2015D1 pikkuagentit Vaajakosken turnauksen pronssiottelussa
24.08.2015Sulttaanin SyysSäbäCup kerää jopa 200 pelaajaa Sonkajärvelle
19.08.2015EDUSTUS TASAPELIIN ENSIMMÄISESSÄ HARJOITUSOTTELUSSA
16.08.2015KAUDEN ENSIMMÄINEN OTTELU
01.07.2015MIESTEN JOUKKUEIDEN (Edustus ja II-joukkue) KAUTEEN VALMISTAUTUMINEN ON ALKANUT
01.07.2015-02 Jesper Hakolalla onnistunut matka talenttileirille
09.05.2015MUKAAN TOIMINTAAN
06.05.2015Jesper Hakola valittiin salibandyliiton Talenttileirille
05.05.2015PÄÄTTÄJÄISISSÄ POKAALIEN KIMALLUSTA JA MITALIEN KILINÄÄ
04.05.2015Ala- ja Yläkoulujen harrasteryhmät tältä pelikaudelta päättyneet
29.04.2015EDUSTUSJOUKKUEEN RAKENTAMINEN ENSI KAUDELLE ON ALKANUT
23.04.2015SÄBÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET
30.03.2015Salibandyn harrastekustannukset maltillisella tasolla Iisalmessa
29.03.2015Pikkuagentit pronssille haastajafinaalissa
22.03.2015FBI haluaa olla mukana talkoissa
17.03.2015Mitä salibandyharrastus saisi maksaa?
15.03.2015PIKKUAGENTIT JATKOSARJAN VOITTOON
01.03.2015Kiitos Saarikoski Travels!
22.02.2015Pikkuagenteille kaksi voittoa Kuopiosta
21.02.2015F1-raportit Joensuu 21.2.2015
21.02.2015Tuloksia lauantailta
21.02.2015TAAS MENNÄÄN..
09.02.2015Pikkugenteille voitto ja tappio Nilsiästä
05.02.2015Monen nuoren pelimiehen suusta kuultua: "Onks pakko käyttää suojalaseja?"
03.02.2015Agenttien viiden ottelun tappioton putki poikki
01.02.2015FBI:n F1-juniorit voittoihin sarja-avauksessa xD
29.01.2015Seuran kehittäminen etenee: Pilottihankkeen toinen työpaja
27.01.2015Pikkuagentit hereillä erien alussa
15.01.2015Pikkuagentit jatkavat puhtaalla pelillä
13.01.2015Agenttien vuosi 2015 alkoi voitokkaasti
07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!

Näytä lisää »