D1 pikkuagentit Vaajakosken turnauksen pronssiottelussa

01.09.2015

Niin polkaistiin kausi taas käyntiin ja pieni, mutta aina niin pippurinen joukkue koostuen -02-03 pojista suuntasi nenän kohti Vaajakoskea ja uusia matseja. Mukaan tällä kertaa ehtivät Aapo, Jesper, Sami, Eetu, Erik, Eemil, Joonas, Niko, Aatu ja Hannu-Pekka eli HP. Osalle pojista nämä olivat ensimmäiset todelliset pelit säbässä, joten pientä jännitystä oli havaittavissa.

Meillä kävi arvonnassa hiukan huono säkä, sillä yksi turnauksen kovimmista joukkueista DUX sininen sattui heti ensi matsissa vastaan. Kun vielä tuomari antoi pelata selvästi kovempaa kuin mihin me oltiin totuttu omassa sarjassamme, niin alku näytti tosi murheelliselta. Pikku hiljaa pikkuagentit kuitenkin alkoivat vääntää taistelupalloja itselleen ja maalejakin alettiin saada. Kuitenkin pikkuagentit olivat hiukan perässä koko ajan ja kun välillä tuntui, ettei onnikaan ollut pikkuagenttien puolella, niin ensimmäisessä matsissa tuli tappio 5-7. Hyvää oli uusien poikien HP, Eetu ja Eki mukaan saaminen ja kova yritys vaikka välillä koko joukkueella oli pelisysteemimme rouhiminen hukassa. Duxin poikien eduksi on sanottava, että heillä halu tulla puolustamaan oli selvästi kovempi kuin pikkuagenteilla, mutta kyllä tämä hyväksi kääntyy. Sam the man palkittiin nälkäisimpänä pelaajana ja pääsi nauttimaan Vaajakoskelaisen yrityksen makeisista.

Ruokailu väliin ja taas mentiin. Tällä kertaa vastassa oli Muuramen yrityksen pojat jotka olivat hiukan nuorempia ja tämä näkyi heti alussa. Pikkuagentit juoksivat vahvalla asenteella karkuun ja varsinkin Epe oli tulessa ja sooloili kentän läpi useamman kerran. Myös muut pikkuagentit olivat aivan toisella asenteella liikkeellä. Loppunumerot olivat 9-1 ja pikkuagenteilla oli useampi tolppalaukauskin. Tällä kertaa Jesper palkittiin nälkäisimpänä pelaajana ja hän sai punaisen pussin kimppuun.

Alkusarjan viimeisessä matsissa vastaan asettui Parkanon pallo, jolla oli muutama erittäin vahva yksilö. Pikkuagenttien kanssa palaveerattiin ja sovittiin, että hyvät syötöt, laukaukset maalia kohti sekä vastustajan laukauksien peitto ovat teemat tässä pelissä. Ne olivat teemana kaikissa peleissä läpi turnauksen mutta nyt niitä korostettiin enemmän. Peli alkoi hyvin ja saimme laitettua painetta vastustajan puolustajille, jolloin heidän pelinrakentelunsa kärsi ja pikkuagentit pääsivät edelle heti alussa. Kun vielä Sam ja Epe pystyivät rauhoittamaan pelin aina tarpeen mukaan ja kun vastustaja oli pakotettu tulemaan maalin taakse, niin pikkuagentit pakkien johdolla iskivät yleensä maalin. Loppunumerot olivat pikkuagenteille 5-1 eikä siinä ollut yhtään liikaa. Aatu oli tämän peli jälkeen punaisen pussin uusi omistaja.

Pronssiottelussa vastaan asettui varustekopin meidän kanssa jakanut SB Pro Nurmjärveltä. Peli oli pikkuagenttien hallussa mutta SB Pron pojat rokottivat aina tasaisesti. Pikkuagentit johtivat 1-0, 2-1 ja 3-2 kun Eetu ja Niko kahdesti tälläsi maalin, mutta SB Pron pojat saivat aina tasoitettua. Lopulta päädyttiin tasatulokseen 3-3. Joukkueet olisivat tyytyneet tähän mutta järjestäjät halusivat että rankkarit loppuun. Siinä esille tuli SB Pron poikien rutiini ja vaikka Aapo otti kaksi rankkaria hienosti kiinni, ei pikkuagenttien maalinteko onnistunut. Tuomari vihelsi kaksi rankkaria taaksepäin viennistä poikki erittäin aikaisessa vaiheessa ja varsinkin toinen oli hyvin kiistanalainen, mutta näistähän sitä opitaan. Punaisen pussin sai Niko ja sillä suu makeaksi.

Pikkuagentit saivat kuitenkin mitalit kaulaansa (valmentajan puhelahjojen avustuksella) ja hyvillä mielin lähdemme kohti uusia turnauksia ja sarjaa joka alkaa lokakuun alussa.

24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta
14.03.2016EDUSTUSJOUKKUE PÄÄTTI KAUDEN KAHDELLA VOITOLLA
12.03.2016Miesjoukkueilla kauden viimeiset runkosarjapelit
22.02.2016UNELMA KARSINNOISTA KARKASI SAAVUTTAMATTOMIIN
21.02.2016Pikku-Agentit kohtasivat sarjan kaksi parasta joukkuetta Kuopiossa
19.02.2016Nyt viikonloppuna neljän joukkueen voimin salibandykentille
09.02.2016Vierumäeltä lisää oppia Pikku-Agenteille
06.02.2016Yksi joukkue pelaa viikonlopun aikana sarjapisteistä
04.02.2016Uudet peliasut ovat saapuneet
01.02.2016PIENI JA FLUNSSAINEN EDUSTUSJOUKKUE TAISTELI KAKSI SARJAPISTETTÄ KONTIOLAHDELTA
31.01.2016Mini-Agenteille täyspotti kotiturnauksesta
29.01.2016Viikonlopun aikana mitellään jälleen sarjapisteistä
29.01.2016Kolme FBI:n D1-joukkueen juniori valittiin aluetalenttileirille
26.01.2016Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Mikkelissä
11.01.2016Pikku-Agenttien taistelu jatkui Joensuussa
11.01.2016AGENTIT UNELIAANA KUOPIOSSA
08.01.2016Kolmen joukkueen voimin sarjapistejahtiin
31.12.2015Uusi vuosi, uudet kujeet?
21.12.2015VUODEN VIIMEISESTÄ TURNAUKSESTA YKSI SARJAPISTE
17.12.2015SÄBÄ viikonloppu!!
09.12.2015NYT ON MAHDOLLISTA TILATA OMA PELIASU JA PIPO
06.12.2015Pikku-Agentit taistelivat tiukasti Savonlinnassa ylialueellisessa sarjassa
04.12.2015Viikonloppuna miesten II-joukkue sekä Pikku-Agentit pelaavat sarjapisteistä
27.11.2015EDUSTUKSEN YHTEISTYÖKUMPPANIT ALKANEELLA KAUDELLA
27.11.2015Mini-Agentit ovat tulevan viikonlopun ainut FBI tiimi pelikentillä
24.11.2015Pikku-Agenteilla kovia pelejä kotiluolassa
17.11.2015AGENTEILLE TÄYSI PISTEPOTTI KOTIHALLISTA
09.11.2015FBI:n D-juniorit avasi ylemmässä jatkosarjassa
08.11.2015FBI JÄI SARJAPISTEITTÄ JOENSUUSSA
08.11.2015Mini-Agentit hienosti ylempään jatkosarjaan
26.10.2015FBI:n D1-pikkuagenttijoukkue ylialueelliseen sarjaan
23.10.2015Pikku-Agenteilla ylempi jatkosarjapaikka omissa käsissä
19.10.2015AGENTIT KAKSI SARJAPISTETTÄ RIKKAAMPANA KUOPION TURNEEN JÄLKEEN
13.10.2015Miesten II-joukkue aloitti kauden kotihallissa
06.10.2015Pikku-Agenteille kaksi voittoa ja yksi tappio kauden avauksessa.
05.10.2015Yläkoulu ikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
02.10.2015D1 junioreiden kausi käynnistyy viikonloppuna Iisalmessa
29.09.2015FBI mukana Torinkulman 5-vuotis synttäreillä
27.09.2015SIILINJÄRVELTÄ KOLME SARJAPISTETTÄ
15.09.2015Seura palaa tuttuun komentoon
10.09.2015Uunituore yhteenveto FBI:n pilottihankkeesta
05.09.2015FBI:n vuotuinen avauslämäri oli menestys
01.09.2015D1 pikkuagentit Vaajakosken turnauksen pronssiottelussa
24.08.2015Sulttaanin SyysSäbäCup kerää jopa 200 pelaajaa Sonkajärvelle
19.08.2015EDUSTUS TASAPELIIN ENSIMMÄISESSÄ HARJOITUSOTTELUSSA
16.08.2015KAUDEN ENSIMMÄINEN OTTELU
01.07.2015MIESTEN JOUKKUEIDEN (Edustus ja II-joukkue) KAUTEEN VALMISTAUTUMINEN ON ALKANUT
01.07.2015-02 Jesper Hakolalla onnistunut matka talenttileirille
09.05.2015MUKAAN TOIMINTAAN
06.05.2015Jesper Hakola valittiin salibandyliiton Talenttileirille
05.05.2015PÄÄTTÄJÄISISSÄ POKAALIEN KIMALLUSTA JA MITALIEN KILINÄÄ
04.05.2015Ala- ja Yläkoulujen harrasteryhmät tältä pelikaudelta päättyneet
29.04.2015EDUSTUSJOUKKUEEN RAKENTAMINEN ENSI KAUDELLE ON ALKANUT
23.04.2015SÄBÄKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET
30.03.2015Salibandyn harrastekustannukset maltillisella tasolla Iisalmessa
29.03.2015Pikkuagentit pronssille haastajafinaalissa
22.03.2015FBI haluaa olla mukana talkoissa
17.03.2015Mitä salibandyharrastus saisi maksaa?
15.03.2015PIKKUAGENTIT JATKOSARJAN VOITTOON
01.03.2015Kiitos Saarikoski Travels!
22.02.2015Pikkuagenteille kaksi voittoa Kuopiosta
21.02.2015F1-raportit Joensuu 21.2.2015
21.02.2015Tuloksia lauantailta
21.02.2015TAAS MENNÄÄN..
09.02.2015Pikkugenteille voitto ja tappio Nilsiästä
05.02.2015Monen nuoren pelimiehen suusta kuultua: "Onks pakko käyttää suojalaseja?"
03.02.2015Agenttien viiden ottelun tappioton putki poikki
01.02.2015FBI:n F1-juniorit voittoihin sarja-avauksessa xD
29.01.2015Seuran kehittäminen etenee: Pilottihankkeen toinen työpaja
27.01.2015Pikkuagentit hereillä erien alussa
15.01.2015Pikkuagentit jatkavat puhtaalla pelillä
13.01.2015Agenttien vuosi 2015 alkoi voitokkaasti
07.01.2015Uusi Vuosi ja uudet kujeet!?!

Näytä lisää »