Pikku-Agentit kohtasivat sarjan kaksi parasta joukkuetta Kuopiossa

21.02.2016

Pikkuagenteilla oli tiukka lauantai kun Kuopion Studentian parkettilattialla vastaan asettui sarjan kaksi parasta joukkuetta Josba Joensuusta sekä isäntäjoukkue SB Welhot Kuopiosta. Kun vielä Eki ja Joonas oli poissa, niin tämä tiivisti porukan 9 kenttäpelaajaan sekä maalivahtiin. Emil lupautui maaliin ja selvisi hommasta hienosta ja tilanteitahan meidän maalilla riitti. Kun yksi mies oli vielä myöhässä ennen eka pelin alkua, niin valmennusjohto alkoi jo hirvittää. Lopulta 2 hyökkäysketjua ja 3 pakkia oli tällä kertaa pikkuagenttien kokoonpano ja tarkoituksena oli puolustaa tiukasti, kuten viime aikoina on harjoiteltu ja iskeä vastahyökkäyksistä.

Ensimmäinen ottelua Josbaa vastaa alkoi ihan mukavasti ja Haverisen Teron ja Tuovisen Pasin opettama noppavitonen toimi ihan hyvin. Josba sai maalin mutta muuten oltiin ihan hyvin pelissä. 3 minuutin jälkeen pääsimme iskemään vastaan ja Sasun hyvästä passista Jesper juoksi karkuun puolustajilta ja pani maalivahdin Kebabkioskille ja pallon maaliin. Pian tämän jälkeen pikkuagentit saivat vaparin hiukan alle puolesta kentästä ja Samin syötöstä Jesper tälläsi pikkuagenttien toisen maalin. Sen jälkeen Josba otti tiukemman otteen peliin ja alkoi varsinainen myllytys ja vaikka pikkuagentit taistelivat Emilin johdolla leijonan lailla, niin erä päättyi 7-2 Josballe. Ei muuta kuin joukot kokoon ja uudelleen taisteluun. Heti erän alussa Josba sai jäähyn ja vain 13 sekuntia myöhemmin, Sami laukoi ja molarista kimmonneen pallon luuti Miro verkon perukoille. Josban muutaman yksilön taito on aika huikaisevaa ja he repivät pikkuagenttien puolustuksen hajalle vaikka noppavitonen toimi ihan hyvin. Samalla Josban pojat ottivat käyttöön miesvartioinnin ja pikkuagenttien pelinrakentelu alkoi kangerrella. Pikkuagentit tappoivat toisen erän lopussa jäähyn ja tämä loi uutta intoa hiukan väsyneeseen porukkaan. Kolmannen erän alussa päätimme että viimeisen erän otamme vaikka otteluvoitosta ei enää pelattukaan. Heti erän alkuun Jesper vapautti Miron maalin edessä eikä Miro erehtynyt vaan pallon jalan ja mailan kautta sisään. Vielä aivan lopussa Jesper syötti Mirolle, jolle valmentaja Pasi oli kehoittanut että tee nyt hattutemppu kun kaksi on jo tehty ja Mirohan teki hattutempun. Lopputulokseksi tuli 16-5 ja ei se kolmannen erän voittokaan kauas jäänyt. Pelin jälkeen vähän hirvitti kun varsinkin puolustajat olivat olleet tiukilla ja Tuomas puuskutti naama punaisena oikein kunnolla Josba-matsin lopussa. Mutta tuntien Tuomaksen oli varmaa että seuraavassa matsissa hän menisi lujaa. Kannustusjoukot jaksoivat kannustaa pikkuagentteja mukavasti ja saivat hyvää tukea Welhojen kannattajilta.

Toinen peli oli Welhoja vastaan ja heille osaamista ei ole ehkä yhtä paljon kuin Josballa mutta selvästi leveämmällä rintamalla. Ensimmäisessä erässä noppavitonen toimi eikä Welhot saaneet rikki. Varsinkin sentterien Nikon ja Aatun rooli puolustuksessa korostui ja Aatu peitti laukauksen oikein kunnolla ja mustelma polvessa oli tosi komea. Valitettavasti pikkuagentit eivät saaneet kunnollisia hyökkäyksiä aikaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kun vielä väsy alkoi painaa, niin Welhot pystyi tekemään toisen erän puolivälissä reilussa minuutissa neljä maalia. Kolmannen erän alussa pyrimme hiukan sekoittamaan pelipaikkoja ja erän puolivälissä Sami runnoi maalin Hannu-Pekan syötöstä. Muutama muukin paikka pikkuagenteilla oli, mutta vastustajan maalivahti sai kaavittua pallon parikin kertaa maaliviivalta pois. Loppuluvut olivat 13-1 mutta pikkuagentit taistelivat hyvin.

Monta asiaa opittiin tässä turnauksessa mitä harjoituksissa ei huomata treenata. Mutta takakarvaa tehtiin paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja puolustukseen juostiin paremmin kuin aikaisemmin. -03-ikäiset Aatu, Eetu, Emil sekä Huotarin hurjat Miro ja Sasu ovat menneet hurjasti eteenpäin tänä vuonna ja vääntävät isompien joukossa oikein kunnolla. Vastustajien isoimmat pelaajat ovat usein 20-40 cm isompia mutta -03-pikkuagentit eivät anna periksi vaan vääntävät oman tilan. Pikkuagenttien tavaramerkki, periksi antamattomuus, herättää vastustajissa kunnioitusta ja vaikka usein meillä on puolet vastustajan pelaajamäärästä, niin taistelu on kovaa. Tästä usein vastustajien valmentajat kiittävät pikkuagentteja.

Nyt on pidempi väli ennen kuin hiihtoloman jälkeen taas taistellaan Joensuun parkettilattialla. Vuosi on ollut kova mutta hienosti ovat pikkuagentit taistelleet ja jatkavat varmasti vuoden loppuun. 
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa
25.10.2021Kainuu-Savo mestaruussarja
04.09.2021Agenttien kausi alkamaisillaan
30.08.2021Ohjeistus liittyen koronaan
23.08.2021Seuran hallitukseen vain pieniä muutoksia vuosikokouksessa
16.08.2021KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN 23.08.2021
12.08.2021SEURAN VUOROT KAUDELLA 2021-2022
12.08.2021Tule apuohjaajaksi seuraamme
07.07.2021Agentit nousi 4. divisioonaan
01.05.2021Miesten edustuksen try out toukokuun ajan
13.03.2021Seuran koronatiedote
01.03.2021Keskeytys harjoitustoimintaan
10.12.2020Seura-asusteet sovitettavissa Kesportissa
17.09.2020*** FBI:N VUOROT KAUDELLA 2020-2021 ***
12.09.2020Miehet uusiutuneena 5. divisioonaan
05.09.2020FBI:lle uusi hallitus
13.08.2020KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
03.08.2020Miesten edustusjoukkue luopuu 2. divisioonapaikastaan
25.06.2020FBI etsii pelaajia D2-ikäluokkaan
24.04.2020Seura palkitsi kauden aikana ansioituneita
13.04.2020Kauppapalvelu Iisalmen seurakunnan nuorisotyön kanssa päättyy
01.04.2020FBI:n pelikausi päättyy
26.03.2020FBI ja Iisalmen seurakunnan nuorisotyö tarjoavat apua kaupassa käyntiin
25.03.2020FBI tarjoaa viestintäänsä yritysten tueksi
22.02.2020Firmasähly tulee taas!
27.11.2019ENNAKKO: Agentit hamuaa voittoa kotitoimistolla
13.11.2019Vuosikokouskutsu
06.11.2019Iisalmen Sanomat näyttää Agenttien loput kotipelit verkossa
01.11.2019ENNAKKO: Sarjakärki saapuu Iisalmeen
24.10.2019ENNAKKO: Agentit matkaa Kontiolahdelle
17.10.2019ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa
14.10.2019RAPORTTI: Suomen Cup päätökseensä
12.10.2019ENNAKKO: Suomen cup etenee ja pelimatkat pitenee
10.10.2019RAPORTTI: Joensuusta takaisin tyhjin taskuin
08.10.2019ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle
06.10.2019RAPORTTI: Jäähyily pilasi Agenttien juhlapäivän
04.10.2019Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle
01.10.2019ENNAKKO: Sarjakausi alkaa juhlatunnelmissa lauantaina - Haastattelussa Tero Haverinen
29.09.2019RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!
29.09.20192. divisioonan kausiennakko
26.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin 3. kierroksella haetaan asetelmia sarja-avaukseen
15.09.2019RAPORTTI: Vaikeuksien kautta jatkoon Suomen Cupissa
12.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin toinen kierros lauantaina Iisalmessa
12.09.2019KESKIVIIKON VUOROISSA MUUTOKSIA
08.09.20192. divisioonakausi käsillä - Näin pelataan
06.09.2019Oxdog-seurailta 10.9. Iisalmen liikuntahallilla
10.08.20192. divisioonan alkuun parisen kuukautta - Agentit avaa kautensa kotipelillä 5. lokakuuta
20.06.2019Floorball Iisalmi ja Rökäletappio solmivat farmisopimuksen
17.05.2019FBI ja Oxdog solmivat monivuotisen yhteistyösopimuksen
06.05.2019Kauden päätöstilaisuudessa palkintojen huumaa - Miesten edustus vuoden joukkue
26.04.2019Seuran kauden päätöstilaisuus 4. toukokuuta
22.03.2019FBI:n naisten 2. divisioonan karsintaturnaus sunnuntaina Iisalmessa
16.03.2019Tällä joukkueella nousu saavutettiin - esittelyssä Agentit kaudella 2018-2019
14.03.2019Paluu kakkoseen - Agenttien matka pelaajavalmentajan silmin
13.03.2019FBI:n miesten edustusjoukkue hakee päävalmentajaa
13.03.2019Miesten edustusjoukkueen avoimet pelivuorot viikoilla 12-13.
10.03.2019Kaikkien aikojen FBI nousi suoraan 2. divisioonaan
08.03.20193. divisioona päättyy lauantaina Studentialla - Agentit piikkipaikalta päätösturnaukseen
18.02.2019Agentit nousi sarjakärkeen
15.02.2019Agentit uudelle areenalle
08.02.2019Salibandypuulaaki alkaa keväällä
05.02.2019Viikonlopun 8.-10.2. vuorot peruttu
03.02.2019Agentit nousi pisteen päähän kärjestä
25.01.2019Agentit matkaa Siilinjärvelle
07.01.2019Neljä pistettä Juuasta
05.01.2019Vuosi käyntiin Juuassa
21.12.2018Jukka-Pekka Harmoinen tekee paluun Agentteihin
18.12.2018Kilpajuniorit ja harrasteryhmät siirtymässä joulutauolle
17.12.2018Tehokkuus hyökkäyspäädyssä toi Agenteille neljä pistettä
13.12.2018Agenttien kotiturnaus lauantaina
04.12.2018Liikuntahallin vuorot peruttu 6.-9.12.
25.11.2018Hukkareissu susirajalle
21.11.2018Agentit suuntaavat Pohjois-Karjalaan
13.11.2018Peliasujen tilaus
05.11.2018Pistepussiin kertyi kaksi sarjapistettä lauantaina
02.11.2018Pyhäinpäiväksi Kuopioon
14.10.2018Agenteille täysi pistepotti Siilinjärveltä
12.10.2018Agenttien kausi jatkuu Siilinjärvellä
22.09.2018Miehille kaksi sarjapistettä avausturnauksesta
21.09.2018Agentit avaa sarjakautensa Nurmeksessa
09.09.2018Kova paluumuuttaja Agentteihin - Antti Mähönen takaisin Iisalmeen
03.09.2018Pelit Suomen Cupissa päättyivät 2. kierrokselle
28.08.2018Agentit jatkoon Suomen Cupissa
06.08.2018Aapo Häkkinen täydentää edustusjoukkueen kokoonpanon
29.06.2018Agentit tavoittelee menestystä samalla rungolla
07.04.2018Kaikkien aikojen tilastot julkaistu
20.03.2018Karsintasarja katkolla Iisalmessa
13.03.2018Agentit nousukarsintapelien makuun
17.10.2017Sääntömääräinen vuosikokous
03.10.2017Salibandyliiton Säbämestari-koulutus Iisalmessa
24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen

Näytä lisää »