Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle

04.10.2019

Tero Haverisen mittava pelaajaura päättyi keväällä 2018. Kukaan ei sitä tuolloin uskonut, koska olimme juuri hävinneet nousukarsintasarjan ja pistimme puheet pettymyksen piikkiin. Viimeistään nyt se on uskottava, kun pelinumero jäädytetään. Innoitus tähän kirjoitukseen tuli SSV-ikoni Mikael Järvestä, josta maalivahti- ja nykyinen lajipersoona Toni ”Ylijohtava” Lötjönen kirjoitti Järven uran päätyttyä. Lötjönen tituuleerasi Järveä ”kapteenien kapteeniksi”, mutta Haverisen kohdalla on syytä puhua isommalla skaalalla.

Haverisessa ja Järvessä on paljon samaa. Molemmat edustavat suunnilleen samaa ikäluokkaa (Järvi synt. 1977, Haverinen 1980), kumpikin lopetti samoihin aikoihin ja molempien suhtautumisessa lajiin on samankaltaisuuksia. Järvi tunnettiin pelikentillä lempinimellä ”Metsuri”. Haveriselle ei noin raflaavaa lisänimeä koskaan annettu, mutta ”Teukka” itsekin kuvaili pelityyliään periksiantamattomaksi taistelijaksi. Ei Tero ole pistepörssien kärjessä koskaan keikkunut, mutta joukkueessa hän on ollut aina johtava luottopelaaja. Vastustaja ei saanut pelikentillä mitään ilmaiseksi ja voitonhalu oli mieletön. Vaikka asenne työnteon suhteen oli ehdoton, niin silti Terolta löytyy sopivasti myös pilkettä silmäkulmasta.

Ensikohtaamiseni Teron kanssa on jäänyt mieleen. Olin itse tuolloin juniori-ikäinen pelaajanalku ja meillä oli pelit Iisalmessa. Omat valmentajat olivat estyneitä tuohon otteluun, mutta Tero tuli tapansa mukaan tuuraamaan, kun tarve oli. Kovin isoja taktisia elementtejä hän ei tietenkään halunnut korostaa, mutta yksi lause jäi mieleen: ”Minä vihaan häviämistä”. Valitettavasti joukkueen taso ei tuossa ottelussa voittoon riittänyt, mutta tuo lause jäi takaraivoon. Totta kai tiesimme Teron olevan edustusjoukkueen pelaajia, mutta olemuksellaan Tero toi edustusjoukkueen mentaliteettinsa junnupuolelle yhdellä lauseella. Töitä pitää tehdä ja olla henkisesti vahva, jotta tie joskus edustusjoukkueeseen urkenisi.

Tuon kohtaamisen jälkeen olemme tehneet Teron kanssa paljon yhteistyötä monessa muodossa: pelaamalla samassa joukkueessa, olemalla joukkueen taustoilla, valmennuksessa ja seuratyössä. Suurimmilta osin ajatukset ovat olleet samat ja asioita on ollut helppo viedä eteenpäin. Siinä missä ihailen Teroa suuresti on halu tehdä asiat huolella. Edustusjoukkueen valmennuspesti ei tällä kaudella ollut mahdollinen, koska Tero koki, ettei pysty keskittymään asiaan täysillä. Tätä asennetta on pakko kunnioittaa, vaikka luonnollinen jatko hänen uralleen ulkopuolisen silmin olisikin ollut valmentaja. Vajavaisesti tekeminen ei Teron luonteeseen kuitenkaan sovi.

Mikael Järvi voitti urallaan käytännössä kaiken. Terolle ei Iisalmessa ole annettu mahdollisuuksia kovin suuriin saavutuksiin, mutta pitkäjänteisestä työstä kertoo hänen kokemansa kaksi 2. divisioonanousua ensin pelaajana, sitten valmentajana. Kentällä hänelle suuri kunnia siitä, että Iisalmessa ylipäätään pelataan salibandya miesten tasolla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun Tero on miettinyt uransa jatkoa, mutta vaikeinakin aikoina hän on lopulta jatkamispäätöksen tehnyt. Heikkoina vuosina pelaajiakaan ei ole oikein ollut, mutta Tero on omalla työllään saanut joukkueen puhaltamaan yhteen hiileen ja tekemään töitä pienelläkin nipulla. Tämä kausi on sillä saralla (ainakin vielä) poikkeuksellinen, että Teron päätöstä siirtyä sivuun edustusjoukkueen jokapäiväisestä toiminnasta pitää jo melkein uskoa. Se on pitkän kappaleen loppu. Onneksi uuden kappaleen voi aina aloittaa.

Seuratoimijoille Haverisen paidan jäädyttäminen oli täysin selkeä asia. 16 kautta edustusjoukkueessa, lukuisia kausia kapteenina ja valmentajana sekä pitkä tausta hallituksessa koko seuran kehittämisessä. Laajemmin Iisalmessa tätä saatetaan lajin pienuuden takia ihmetellä. Teron merkitys ei ole kuitenkaan olennainen osa pelkästään FBI:n tarinaa, vaan myös iso osa iisalmelaista liikuntakulttuuria monenkaan sitä tietämättä. Suosittelen pohtimaan, kuinka paljon Iisalmen kokoisessa kaupungissa on ihmisiä, jotka oikeasti näkevät vaivaa, että lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus liikkua. Väitän, että Tero on liikuttanut Iisalmessa jo satoja, ellei tuhansia lapsia. Oli kyse sitten FBI:n omasta junioritoiminnasta tai kyläkoulujen sählyturnauksesta, niin Tero on ollut usein paikalla. Paidanjäädytys ei ole kunnianosoitus pelkästään pitkälle pelaajauralle, vaan myös kaikelle muulle työlle. Sitä työtä kannattaa tulla kunnioittamaan liikuntahallille lauantaina.

Esko Seppälä

24.04.2020Seura palkitsi kauden aikana ansioituneita
13.04.2020Kauppapalvelu Iisalmen seurakunnan nuorisotyön kanssa päättyy
01.04.2020FBI:n pelikausi päättyy
26.03.2020FBI ja Iisalmen seurakunnan nuorisotyö tarjoavat apua kaupassa käyntiin
25.03.2020FBI tarjoaa viestintäänsä yritysten tueksi
22.02.2020Firmasähly tulee taas!
27.11.2019ENNAKKO: Agentit hamuaa voittoa kotitoimistolla
13.11.2019Vuosikokouskutsu
06.11.2019Iisalmen Sanomat näyttää Agenttien loput kotipelit verkossa
01.11.2019ENNAKKO: Sarjakärki saapuu Iisalmeen
24.10.2019ENNAKKO: Agentit matkaa Kontiolahdelle
17.10.2019ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa
14.10.2019RAPORTTI: Suomen Cup päätökseensä
12.10.2019ENNAKKO: Suomen cup etenee ja pelimatkat pitenee
10.10.2019RAPORTTI: Joensuusta takaisin tyhjin taskuin
08.10.2019ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle
06.10.2019RAPORTTI: Jäähyily pilasi Agenttien juhlapäivän
04.10.2019Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle
01.10.2019ENNAKKO: Sarjakausi alkaa juhlatunnelmissa lauantaina - Haastattelussa Tero Haverinen
29.09.2019RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!
29.09.20192. divisioonan kausiennakko
26.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin 3. kierroksella haetaan asetelmia sarja-avaukseen
15.09.2019RAPORTTI: Vaikeuksien kautta jatkoon Suomen Cupissa
12.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin toinen kierros lauantaina Iisalmessa
12.09.2019KESKIVIIKON VUOROISSA MUUTOKSIA
08.09.20192. divisioonakausi käsillä - Näin pelataan
06.09.2019Oxdog-seurailta 10.9. Iisalmen liikuntahallilla
12.08.2019FBI:N VUOROT KAUDELLA 2019-2020
10.08.20192. divisioonan alkuun parisen kuukautta - Agentit avaa kautensa kotipelillä 5. lokakuuta
20.06.2019Floorball Iisalmi ja Rökäletappio solmivat farmisopimuksen
17.05.2019FBI ja Oxdog solmivat monivuotisen yhteistyösopimuksen
06.05.2019Kauden päätöstilaisuudessa palkintojen huumaa - Miesten edustus vuoden joukkue
26.04.2019Seuran kauden päätöstilaisuus 4. toukokuuta
22.03.2019FBI:n naisten 2. divisioonan karsintaturnaus sunnuntaina Iisalmessa
16.03.2019Tällä joukkueella nousu saavutettiin - esittelyssä Agentit kaudella 2018-2019
14.03.2019Paluu kakkoseen - Agenttien matka pelaajavalmentajan silmin
13.03.2019FBI:n miesten edustusjoukkue hakee päävalmentajaa
13.03.2019Miesten edustusjoukkueen avoimet pelivuorot viikoilla 12-13.
10.03.2019Kaikkien aikojen FBI nousi suoraan 2. divisioonaan
08.03.20193. divisioona päättyy lauantaina Studentialla - Agentit piikkipaikalta päätösturnaukseen
18.02.2019Agentit nousi sarjakärkeen
15.02.2019Agentit uudelle areenalle
08.02.2019Salibandypuulaaki alkaa keväällä
05.02.2019Viikonlopun 8.-10.2. vuorot peruttu
03.02.2019Agentit nousi pisteen päähän kärjestä
25.01.2019Agentit matkaa Siilinjärvelle
07.01.2019Neljä pistettä Juuasta
05.01.2019Vuosi käyntiin Juuassa
21.12.2018Jukka-Pekka Harmoinen tekee paluun Agentteihin
18.12.2018Kilpajuniorit ja harrasteryhmät siirtymässä joulutauolle
17.12.2018Tehokkuus hyökkäyspäädyssä toi Agenteille neljä pistettä
13.12.2018Agenttien kotiturnaus lauantaina
04.12.2018Liikuntahallin vuorot peruttu 6.-9.12.
25.11.2018Hukkareissu susirajalle
21.11.2018Agentit suuntaavat Pohjois-Karjalaan
13.11.2018Peliasujen tilaus
05.11.2018Pistepussiin kertyi kaksi sarjapistettä lauantaina
02.11.2018Pyhäinpäiväksi Kuopioon
14.10.2018Agenteille täysi pistepotti Siilinjärveltä
12.10.2018Agenttien kausi jatkuu Siilinjärvellä
22.09.2018Miehille kaksi sarjapistettä avausturnauksesta
21.09.2018Agentit avaa sarjakautensa Nurmeksessa
09.09.2018Kova paluumuuttaja Agentteihin - Antti Mähönen takaisin Iisalmeen
03.09.2018Pelit Suomen Cupissa päättyivät 2. kierrokselle
28.08.2018Agentit jatkoon Suomen Cupissa
06.08.2018Aapo Häkkinen täydentää edustusjoukkueen kokoonpanon
29.06.2018Agentit tavoittelee menestystä samalla rungolla
07.04.2018Kaikkien aikojen tilastot julkaistu
20.03.2018Karsintasarja katkolla Iisalmessa
13.03.2018Agentit nousukarsintapelien makuun
17.10.2017Sääntömääräinen vuosikokous
03.10.2017Salibandyliiton Säbämestari-koulutus Iisalmessa
24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta

Näytä lisää »