Kaikkien aikojen FBI nousi suoraan 2. divisioonaan

10.03.2019

Agenttien seitsemän kautta kestänyt 3. divisioonataival tuli päätökseensä lauantaina Studentialla, kun joukkue haki tarvittavat pisteet suoraan nousuun. Nousupaikkaan riitti lopulta yksi voitto, sillä Vuorelan Veikot hävisi ensimmäisen ottelunsa Juankosken Pyrkivälle. Agentit sai ensimmäisen ottelupallon Spartak JNS:ta vastaan, eikä jättänyt sitä käyttämättä.

Studentialle jouduttiin lähtemään ilman Teemu Viion ja Ville Hyrkkään panosta. Hyökkäysketjuja jouduttiin jälleen viilaamaan, mutta siihen oli totuttu jo kauden aikana. Tällä kaudella on ollut erikoista se, että ykköskentällinen on ollut lähes aina samassa muodossa, mutta toinen kentällinen on kokenut jokaiseen turnaukseen uuden muodon.

Ottelu Spartakia vastaan alkoi pelillisesti hyvin, vaikka jokaista varmasti jännitti ainakin hieman. Pallo saatiin kuitenkin liikkumaan suht hyvin ja omaa pelitapaa toteutettiin mukavan näköisesti. Ensimmäisestä maalista vastasi Spartak oman päädyn pallonmenetyksen jälkeen. Vastustaja pääsi kääntymään keskustassa ja ampui nopealla kääntölaukauksella pallon maaliin kattoon. Tasoitusmaalia saatiin odottaa erän puoliväliin. Pauli Aaltokoski riisti pallon keskialueella ja syötti vastaiskun päätteeksi pallon takatolpille Esko Seppälälle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin. Erätauolle mentiin kuitenkin joensuulaisten johtaessa. Johtomaalia edelsi sekava tilanne, jossa palloa ei saatu omille millään. Lopulta pallo kimpoili Agenttien oman pelaajan jalasta maaliin.

Vaikka tulos oli mitä oli, ei pelistä tarvinnut huolehtia. Monesti aiemminkin kauden aikana Agentit on ollut tappiolla, mutta luottoa omaan tekemiseen on löytynyt. Agentit nousi tasoihin, kun toista erää oli pelattu muutama minuutti. Hyvä hyökkäysalueen jatkumo tuotti vetopaikan Jarkko Hyttiselle, jonka yli puolenkentän lähtenyt kuti liiteli yläkulmaan. Johtoasemaan Agentit pääsi erän puolivälissä. Pallo saatiin jälleen karvattua keskialueella, jonka jälkeen Antti Mähönen sivalsi pallon maaliin. Parin minuutin päästä peli oli jälleen tasan, kun Spartak rokotti harhasyötöstä. Maali-iloittelu jatkui nopeasti, kun heti aloituksen jälkeen Pauli Aaltokoski syötti Esko Seppälälle vapaaseen paikkaan, ja Seppälä nosti pallon maalivahdin yli. Agentit pääsi toiselle erätauolle kahden maalin johdossa. Erän viimeisen maalin teki Antti Mähönen hienon avauskuvion päätteeksi takatolpilta.

Kolmannessa erässä tärkein tehtävä oli säilyttää johto maltillisella pelaamisella, ja siihen myös pystyttiin. Sami Mikkonen lisäsi johtoa jo kolmeen maaliin hienon yksilösuorituksen jälkeen. Rohkeat rystypuikot vastustajalta, minkä jälkeen tarkka kuti maalin alakulmaan. Vastustajalle annettiin vielä hieman siimaa, kun Spartak kavensi vastahyökkäyksen päätteeksi. Se siima oli kuitenkin lyhyt, kun heti seuraavassa vaihdossa pallo löytyi Spartakin maalista. Hieno työnteko keskialueella Jesper Hakolalta palkittiin, kun hyökkäyskolmikko pääsi sen jälkeen namuttelemaan pallon maaliin. Maalintekijänä lopulta Antti Mähönen, joka täydensi samalla hattutemppunsa. Loppulukemat siis 7-4 ja nousujuhlat alkoivat käynnistyä.

Pöytäkirja FBI - Spartak JNS (Tulospalvelu)

Toisessa pelissä Veikkoja vastaan pelattiin lähinnä kunniasta. Olihan Veikot ainut joukkue, jota Agentit ei ollut pystynyt voittamaan kauden aikana. Veikoilla pelissä oli vielä panosta. Tappiolla vastustaja olisi tippunut nousukarsinnoista. Agentit joutui luopumaan ennen peliä Jesper Hakolasta ja Sami Mikkosesta, joilla oli illalla vielä junioripeli Welhojen paidassa. Yhteistyöhengessä pojat laitettiin keräämään voimia illan peliin. Muutenkin pelissä sekoiteltiin kentällisiä ja haluttiin antaa peliaikaa niille pelaajille, jotka olivat jääneet kauden aikana hieman pienempään rooliin.

Ottelusta muodostui juuri sellainen, mitä siitä pahimmillaan voitiin odottaa. Lämmittely hoidettiin lähinnä selkään taputteluilla, ja ajatukset alkoivat olla jo kotimatkassa. Pauli Aaltokoski nitkautti ensimmäisen maalin, mutta muutoin peliä varjostivat kohtalokkaat pallonmenetykset, joista Veikot pääsi ylivoimahyökkäyksiin. Nopeasti alettiin odottaa jo päätössummeria, kun peliä ei vaan saatu rullaamaan tuttuun tapaan. Parin maalin päähän päästiin pariinkin kertaan, mutta siihen se jäi. Maalinteossa onnistuivat Aaltokosken lisäksi Antti Mähönen ja Joonas Kokkonen. Loppulukemat Veikoille 6-3, ja sittenpä päästiin viettämään ansaittuja nousujuhlia kunnolla.

Pöytäkirja Veikot - FBI (Tulospalvelu)

Otsikossa oleva kaikkien aikojen FBI perustuu siihen, että ensimmäistä kertaa Agentit nousi suoraan 2. divisioonaan. Vain kerran tätä aiemmin FBI:n edustusjoukkue on ylipäätään voittanut sarjansa (kaudella 2001-2002 4. divisioonassa). Suora nousu oli siitäkin syystä maistuva, että mikäli nousukarsintoihin olisi jouduttu, niin vastustajaksi olisi tullut Kiteen Pallo -90 ja Tapio Niskanen. Viime kevään peikko olisi ollut mielenkiintoinen vastustaja, mutta huomattavasti mieluummin nousujuhlia vietettiin tätä reittiä. Agenttien sijaan Kiteelle matkustaa Veikot ja Juankosken Pyrkivä Kaaville viime kauden sarjanousijaa Kaikua vastaan. Agentit toivottaa onnea molemmille joukkueille hienoihin peleihin!

Maalikoosteet lauantain peleistä tulevat alkuviikosta. Lisäksi kautta ja tulevia näkymiä perataan tarkemmin viikon aikana, kunhan pöly on hieman laskeutunut. FBI voi viettää vielä tuplanousua, kun FBI:n naisjoukkue pelaa 2. divisioonan karsintaturnauksen Iisalmessa 24. maaliskuuta. Myös siitä on luvassa ennakkoa turnauksen alla.

IMG_20190309_133304.jpg

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa
25.10.2021Kainuu-Savo mestaruussarja
04.09.2021Agenttien kausi alkamaisillaan
30.08.2021Ohjeistus liittyen koronaan
23.08.2021Seuran hallitukseen vain pieniä muutoksia vuosikokouksessa
16.08.2021KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN 23.08.2021
12.08.2021SEURAN VUOROT KAUDELLA 2021-2022
12.08.2021Tule apuohjaajaksi seuraamme
07.07.2021Agentit nousi 4. divisioonaan
01.05.2021Miesten edustuksen try out toukokuun ajan
13.03.2021Seuran koronatiedote
01.03.2021Keskeytys harjoitustoimintaan
10.12.2020Seura-asusteet sovitettavissa Kesportissa
17.09.2020*** FBI:N VUOROT KAUDELLA 2020-2021 ***
12.09.2020Miehet uusiutuneena 5. divisioonaan
05.09.2020FBI:lle uusi hallitus
13.08.2020KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
03.08.2020Miesten edustusjoukkue luopuu 2. divisioonapaikastaan
25.06.2020FBI etsii pelaajia D2-ikäluokkaan
24.04.2020Seura palkitsi kauden aikana ansioituneita
13.04.2020Kauppapalvelu Iisalmen seurakunnan nuorisotyön kanssa päättyy
01.04.2020FBI:n pelikausi päättyy
26.03.2020FBI ja Iisalmen seurakunnan nuorisotyö tarjoavat apua kaupassa käyntiin
25.03.2020FBI tarjoaa viestintäänsä yritysten tueksi
22.02.2020Firmasähly tulee taas!
27.11.2019ENNAKKO: Agentit hamuaa voittoa kotitoimistolla
13.11.2019Vuosikokouskutsu
06.11.2019Iisalmen Sanomat näyttää Agenttien loput kotipelit verkossa
01.11.2019ENNAKKO: Sarjakärki saapuu Iisalmeen
24.10.2019ENNAKKO: Agentit matkaa Kontiolahdelle
17.10.2019ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa
14.10.2019RAPORTTI: Suomen Cup päätökseensä
12.10.2019ENNAKKO: Suomen cup etenee ja pelimatkat pitenee
10.10.2019RAPORTTI: Joensuusta takaisin tyhjin taskuin
08.10.2019ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle
06.10.2019RAPORTTI: Jäähyily pilasi Agenttien juhlapäivän
04.10.2019Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle
01.10.2019ENNAKKO: Sarjakausi alkaa juhlatunnelmissa lauantaina - Haastattelussa Tero Haverinen
29.09.2019RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!
29.09.20192. divisioonan kausiennakko
26.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin 3. kierroksella haetaan asetelmia sarja-avaukseen
15.09.2019RAPORTTI: Vaikeuksien kautta jatkoon Suomen Cupissa
12.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin toinen kierros lauantaina Iisalmessa
12.09.2019KESKIVIIKON VUOROISSA MUUTOKSIA
08.09.20192. divisioonakausi käsillä - Näin pelataan
06.09.2019Oxdog-seurailta 10.9. Iisalmen liikuntahallilla
10.08.20192. divisioonan alkuun parisen kuukautta - Agentit avaa kautensa kotipelillä 5. lokakuuta
20.06.2019Floorball Iisalmi ja Rökäletappio solmivat farmisopimuksen
17.05.2019FBI ja Oxdog solmivat monivuotisen yhteistyösopimuksen
06.05.2019Kauden päätöstilaisuudessa palkintojen huumaa - Miesten edustus vuoden joukkue
26.04.2019Seuran kauden päätöstilaisuus 4. toukokuuta
22.03.2019FBI:n naisten 2. divisioonan karsintaturnaus sunnuntaina Iisalmessa
16.03.2019Tällä joukkueella nousu saavutettiin - esittelyssä Agentit kaudella 2018-2019
14.03.2019Paluu kakkoseen - Agenttien matka pelaajavalmentajan silmin
13.03.2019FBI:n miesten edustusjoukkue hakee päävalmentajaa
13.03.2019Miesten edustusjoukkueen avoimet pelivuorot viikoilla 12-13.
10.03.2019Kaikkien aikojen FBI nousi suoraan 2. divisioonaan
08.03.20193. divisioona päättyy lauantaina Studentialla - Agentit piikkipaikalta päätösturnaukseen
18.02.2019Agentit nousi sarjakärkeen
15.02.2019Agentit uudelle areenalle
08.02.2019Salibandypuulaaki alkaa keväällä
05.02.2019Viikonlopun 8.-10.2. vuorot peruttu
03.02.2019Agentit nousi pisteen päähän kärjestä
25.01.2019Agentit matkaa Siilinjärvelle
07.01.2019Neljä pistettä Juuasta
05.01.2019Vuosi käyntiin Juuassa
21.12.2018Jukka-Pekka Harmoinen tekee paluun Agentteihin
18.12.2018Kilpajuniorit ja harrasteryhmät siirtymässä joulutauolle
17.12.2018Tehokkuus hyökkäyspäädyssä toi Agenteille neljä pistettä
13.12.2018Agenttien kotiturnaus lauantaina
04.12.2018Liikuntahallin vuorot peruttu 6.-9.12.
25.11.2018Hukkareissu susirajalle
21.11.2018Agentit suuntaavat Pohjois-Karjalaan
13.11.2018Peliasujen tilaus
05.11.2018Pistepussiin kertyi kaksi sarjapistettä lauantaina
02.11.2018Pyhäinpäiväksi Kuopioon
14.10.2018Agenteille täysi pistepotti Siilinjärveltä
12.10.2018Agenttien kausi jatkuu Siilinjärvellä
22.09.2018Miehille kaksi sarjapistettä avausturnauksesta
21.09.2018Agentit avaa sarjakautensa Nurmeksessa
09.09.2018Kova paluumuuttaja Agentteihin - Antti Mähönen takaisin Iisalmeen
03.09.2018Pelit Suomen Cupissa päättyivät 2. kierrokselle
28.08.2018Agentit jatkoon Suomen Cupissa
06.08.2018Aapo Häkkinen täydentää edustusjoukkueen kokoonpanon
29.06.2018Agentit tavoittelee menestystä samalla rungolla
07.04.2018Kaikkien aikojen tilastot julkaistu
20.03.2018Karsintasarja katkolla Iisalmessa
13.03.2018Agentit nousukarsintapelien makuun
17.10.2017Sääntömääräinen vuosikokous
03.10.2017Salibandyliiton Säbämestari-koulutus Iisalmessa

Näytä lisää »