Agentit suuntaavat Pohjois-Karjalaan

21.11.2018

Miesten edustusjoukkue jatkaa kauttaan Joensuussa, jossa Agentit kohtaa Vehmersalmen Vesan 2. joukkueen (VehVe II) ja sarjaa johtavan Vuorelan Veikot. Tasaisen alkukauden jälkeen joukkueet sijoilla 1-7 mahtuvat neljän pisteen sisälle, joten turnauspäivän aikana sijoitukset voivat heilahdella paljonkin. Sarjakakkosena oleva Agentit pääsee täyttämään tila-autot lähes täydellä rosterilla. Peleistä poissa ovat henkilökohtaisten syiden vuoksi Teemu Viio ja Samuli Ruotanen sekä viime turnauksessa kylkiluunsa murtanut Ville Hyrkäs. Paluun kokoonpanoon puolestaan tekee Joonas Kokkonen, ja Jarkko Hyttinen on istunut pelikieltonsa lauantain ensimmäisen pelin jälkeen. Hyttiselle joukkueelta bonuksena annettu kakku tosin jatkuu Agenttien kaukoliikenteen kuskin roolissa vielä pelien jälkeenkin.

Joensuussa odottaa pitkästä aikaa tuttu ja turvallinen mattoalusta, jolla ensimmäinen peli Agenttien osalta alkaa klo 12 VehVe II:sta vastaan. Viime kaudella VehVe X:n nimellä sarjassa pelannut sijoittui keväällä viidenneksi. Keskinäiset ottelut Agenttien kanssa olivat tiukkoja: ensimmäinen kohtaaminen päättyi 5-5 ja toinen Agenttien voittoon 6-5. Tällä kaudella VehVe II aloitti kauden vahvasti voittamalla ensimmäisestä kolmesta ottelusta kaksi ja pelaamalla yhden tasapelin. Näiden jälkeisistä kolmesta ottelusta on kertynyt vain yksi piste. Sarjassa VehVe II on seitsemäs, mutta vain kahden pisteen päässä Agenteista.

VehVe II on pelannut alkukauden melko pienellä kokoonpanolla. Kokoonpanosta löytyy kuitenkin laatua, sillä joukkueella on farmisopimus 2. divisioonassa pelaavan edustusjoukkueensa kanssa. Farmisopimuksella on pelannut tällä hetkellä kuusi pelaajaa, joihin lukeutuu FBI-kasvatti Jirka Ruotsalainen, joka on tehnyt neljään peliin tehot 2+1. Vastustajan tehomiehinä ovat erottuneet erityisesti Sami Reinikainen (7+5) ja Topi Kärki (6+3). Tiukka peli varmasti luvassa heti kärkeen.

Toinen peli vislataan käyntiin klo 15 Vuorelan Veikkoja. Jos ennen viime turnausta oli yllätys, että Spartak JNS johti sarjaa, niin sitä on myös Veikkojen piikkipaikka ennen lauantaita. Viime kauden sarjakutonen on ottanut selkeän ryhtiliikkeen kesän aikana, mikä on kantanut pitkälle syksyyn. Veikot on tällä hetkellä ainut tappioton joukkue sarjassa. Agentit koittaa parhaansa mukaan murtaa senkin tilaston. Veikot on kerännyt alkukauden aikana neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Joukkue on myös tehnyt selkeästi eniten maaleja sarjassa ja päästänytkin vähiten, joten vaikka piikkipaikka on odotuksiin nähden yllätys, se on kuitenkin selkeästi ansaittu.

Tehdyt maalit ovat jakautuneet usealle Veikkojen pelaajalle. Yli piste per peli tehtailleita pelaajia löytyy peräti seitsemän, joka on yli puolet Veikkojen kenttäpelaajista. Taitoa siis löytyy, mutta Agenttien pelisuunnitelma sopinee hyvin Veikkojakin vastaan. Erityisen tarkkana saa olla Timo Pirhosen (14+3), Jesse Mäkelän (7+8) ja Tomi Pirhosen (2+11) kanssa.

Agentit lähtee Joensuuhun jatkamaan omaa pelillistä kehitystään, ja tulos seuraa perässä. Jos molemmat kentälliset onnistuvat pelisuunnitelman toteuttamisessa, niin kaksi voittoa on realistinen suoritus. Vähempään ei kannata tyytyäkään. Otteluita voi seurata lauantaina Salibandyliiton tulospalvelun kautta.

24.04.2020Seura palkitsi kauden aikana ansioituneita
13.04.2020Kauppapalvelu Iisalmen seurakunnan nuorisotyön kanssa päättyy
01.04.2020FBI:n pelikausi päättyy
26.03.2020FBI ja Iisalmen seurakunnan nuorisotyö tarjoavat apua kaupassa käyntiin
25.03.2020FBI tarjoaa viestintäänsä yritysten tueksi
22.02.2020Firmasähly tulee taas!
27.11.2019ENNAKKO: Agentit hamuaa voittoa kotitoimistolla
13.11.2019Vuosikokouskutsu
06.11.2019Iisalmen Sanomat näyttää Agenttien loput kotipelit verkossa
01.11.2019ENNAKKO: Sarjakärki saapuu Iisalmeen
24.10.2019ENNAKKO: Agentit matkaa Kontiolahdelle
17.10.2019ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa
14.10.2019RAPORTTI: Suomen Cup päätökseensä
12.10.2019ENNAKKO: Suomen cup etenee ja pelimatkat pitenee
10.10.2019RAPORTTI: Joensuusta takaisin tyhjin taskuin
08.10.2019ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle
06.10.2019RAPORTTI: Jäähyily pilasi Agenttien juhlapäivän
04.10.2019Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle
01.10.2019ENNAKKO: Sarjakausi alkaa juhlatunnelmissa lauantaina - Haastattelussa Tero Haverinen
29.09.2019RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!
29.09.20192. divisioonan kausiennakko
26.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin 3. kierroksella haetaan asetelmia sarja-avaukseen
15.09.2019RAPORTTI: Vaikeuksien kautta jatkoon Suomen Cupissa
12.09.2019ENNAKKO: Suomen Cupin toinen kierros lauantaina Iisalmessa
12.09.2019KESKIVIIKON VUOROISSA MUUTOKSIA
08.09.20192. divisioonakausi käsillä - Näin pelataan
06.09.2019Oxdog-seurailta 10.9. Iisalmen liikuntahallilla
12.08.2019FBI:N VUOROT KAUDELLA 2019-2020
10.08.20192. divisioonan alkuun parisen kuukautta - Agentit avaa kautensa kotipelillä 5. lokakuuta
20.06.2019Floorball Iisalmi ja Rökäletappio solmivat farmisopimuksen
17.05.2019FBI ja Oxdog solmivat monivuotisen yhteistyösopimuksen
06.05.2019Kauden päätöstilaisuudessa palkintojen huumaa - Miesten edustus vuoden joukkue
26.04.2019Seuran kauden päätöstilaisuus 4. toukokuuta
22.03.2019FBI:n naisten 2. divisioonan karsintaturnaus sunnuntaina Iisalmessa
16.03.2019Tällä joukkueella nousu saavutettiin - esittelyssä Agentit kaudella 2018-2019
14.03.2019Paluu kakkoseen - Agenttien matka pelaajavalmentajan silmin
13.03.2019FBI:n miesten edustusjoukkue hakee päävalmentajaa
13.03.2019Miesten edustusjoukkueen avoimet pelivuorot viikoilla 12-13.
10.03.2019Kaikkien aikojen FBI nousi suoraan 2. divisioonaan
08.03.20193. divisioona päättyy lauantaina Studentialla - Agentit piikkipaikalta päätösturnaukseen
18.02.2019Agentit nousi sarjakärkeen
15.02.2019Agentit uudelle areenalle
08.02.2019Salibandypuulaaki alkaa keväällä
05.02.2019Viikonlopun 8.-10.2. vuorot peruttu
03.02.2019Agentit nousi pisteen päähän kärjestä
25.01.2019Agentit matkaa Siilinjärvelle
07.01.2019Neljä pistettä Juuasta
05.01.2019Vuosi käyntiin Juuassa
21.12.2018Jukka-Pekka Harmoinen tekee paluun Agentteihin
18.12.2018Kilpajuniorit ja harrasteryhmät siirtymässä joulutauolle
17.12.2018Tehokkuus hyökkäyspäädyssä toi Agenteille neljä pistettä
13.12.2018Agenttien kotiturnaus lauantaina
04.12.2018Liikuntahallin vuorot peruttu 6.-9.12.
25.11.2018Hukkareissu susirajalle
21.11.2018Agentit suuntaavat Pohjois-Karjalaan
13.11.2018Peliasujen tilaus
05.11.2018Pistepussiin kertyi kaksi sarjapistettä lauantaina
02.11.2018Pyhäinpäiväksi Kuopioon
14.10.2018Agenteille täysi pistepotti Siilinjärveltä
12.10.2018Agenttien kausi jatkuu Siilinjärvellä
22.09.2018Miehille kaksi sarjapistettä avausturnauksesta
21.09.2018Agentit avaa sarjakautensa Nurmeksessa
09.09.2018Kova paluumuuttaja Agentteihin - Antti Mähönen takaisin Iisalmeen
03.09.2018Pelit Suomen Cupissa päättyivät 2. kierrokselle
28.08.2018Agentit jatkoon Suomen Cupissa
06.08.2018Aapo Häkkinen täydentää edustusjoukkueen kokoonpanon
29.06.2018Agentit tavoittelee menestystä samalla rungolla
07.04.2018Kaikkien aikojen tilastot julkaistu
20.03.2018Karsintasarja katkolla Iisalmessa
13.03.2018Agentit nousukarsintapelien makuun
17.10.2017Sääntömääräinen vuosikokous
03.10.2017Salibandyliiton Säbämestari-koulutus Iisalmessa
24.09.2017Samuli "Samu" Ruotanen palaa edustusjoukkueen vahvuuteen
30.08.2017Suomen Cupin toinen kierros Mikkelissä
28.08.2017HARRASTERYHMÄT KÄYNNISTYVÄT
18.08.2017Edustusjoukkue kohtaa KallSin Suomen Cup:n kenraalissa
15.08.2017LISENSSIT JA VAKUUTUKSET TÄÄLTÄ
18.07.2017Edustusjoukkueen kausi käynnistyy 23.9. Siilinjärvellä
15.07.2017Edustusjoukkueen harjoitusottelut
27.06.2017Pauli Aaltokoski vahvistamaan FBI:n hyökkäystä
24.06.2017Esko Seppälä palaa FBI:n väreihin
14.06.2017Nuorta verta kokeneeseen edustusjoukkueeseen
05.06.2017Kesälomakausi on kuumimmillaan mutta FBI:n toimistolla paiskitaan hommia tulevaa kautta ajatellen
03.06.2017EDUSTUSJOUKKUEEN KUULUMISIA
09.05.2017LAUANTAIN 13.5. HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELUSSA NÄHTÄVISSÄ LAJIN KIRKKAINTA KÄRKEÄ
21.01.2017Agenteista Saksan pääsarjaan
08.12.2016Agentit vahvistuu kahdella uudella täsmähankinnalla
06.12.2016Tänään katseet itsenäisyyspäivän Linnan juhliin!
05.10.2016Yläkouluikäisten harrastevuoro peruuntuu alkaneelta kaudelta
27.09.2016Liikuntahallin sunnuntai 2.10. vuorot PERUTTU!
20.09.2016PELIT ALKAVAT PIAKKOIN!
21.08.2016HARRASTE RYHMÄT STARTTAAVAT!
27.05.2016Valtaosa ryhmistä jää kesätauolle
18.05.2016EDUSTUSJOUKKUEEN TRYOUT
19.04.2016Viikonlopuksi luvassa runsaasti säbää
17.04.2016Pelikauden päättäjäiset tulevana perjantaina
17.04.2016EDUSTUSJOUKKUE HAKEE UUSIA PELAAJIA
12.04.2016MAALIPYSSY JATKAA MYÖS ENSI KAUDELLA FBI:ssä
10.04.2016FBI:n pikku-Agenttien ylialueellinen sarja päätökseen
18.03.2016Runkosarjat päätökseen tulevana viikonloppuna myös juniori Agenttien osalta

Näytä lisää »