ENNAKKO: Agentit hamuaa voittoa kotitoimistolla

27.11.2019

Agentit pääsee takaisin kotitoimistolleen marraskuun viimeisenä päivänä, jolloin Iisalmeen saapuu kauden avauspisteitä metsästävä LeBa-96 Akatemia. Kyseinen ottelu on samalla FBI:n vuoden viimeinen kotiottelu.

Isäntien syksy on ollut tulosten valossa mollivoittoinen. Agenteilla on takanaan neljän ottelun tappioputki, mutta tekeminen on ollut paikoittain hyvää koviakin porukoita vastaan. Rutiini ei ole vain vielä riittänyt täysipainoiseen tekemiseen 60 minuutin ajan. Tappiot eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet joukkueen ilmapiiriin tai tekemiseen treeneissä, vaan oppimishalua löytyy edelleen.

Vastustaja LeBa-96 Akatemia on aloittanut oman kautensa kehnosti. Pistetili on vielä avaamatta ja jokainen vastustaja on mättänyt vähintään kymmenen maalia LeBan verkkoon jokaisessa ottelussa. Lisäksi kun maalejakaan ei ole kuudessa ottelussa syntynyt kuin 17 kappaletta, niin pistesarakkeen nollaa voidaan pitää ansaittuna.

Minkäänlaiseen vastustajan aliarviointiin ei ole kuitenkaan agenttiryhmässä varaa. LeBa Akatemian leirissä tämä ottelu on varmasti arvioitu niihin, joista pisteet voisi ottaa. Halua riittänee kentällä, ja yleensä tahtotila määrittää sen, kumpi kentällä peliä vie. Vastustajan pelaajat ovat nuoria, jotka pystyvät kehittymään nopeasti ja taitoakin löytyy. Yli piste per tahdilla ovat operoineet Tuomas Huovinen (3+5) ja Kalle Kuutti (4+3).

Agenttien ensisijainen tavoite loppukauden otteluissa on kehittää omaa peliä siten, että omissa ei kolisisi alkukauden malliin. Nyt siihen on ensimmäinen mahdollisuus. Tavoitteessa onnistuminen vaatii nöyrää mieltä sekä pelinlukutaitoa niin pallollisena kuin pallottomanakin. Isännät varmasti haluavat näyttää tätä kotiyleisölle lauantaina.

FBI – LeBa-96 Akatemia

Lauantaina 30.11. klo 14.00 Iisalmen liikuntahallissa

Liput 3 e / 2 e (aleryhmät ja 7-18-vuotiaat)

Lauantaille on myynnissä myös yhteislippu FBI:n ja IPK:n tulevan lauantain peleihin.
Lippuja voi ostaa ennakkoon IPK Ponsse -shopista tai liikuntahallin ovelta lauantaina FBI:n pelin lipunmyynnistä.

Lapset 7-11v. 6€
Aikuiset 12€ (seisomapaikka)

Ottelua voit seurata livenä Tulospalvelun tai Iisalmen Sanomien videostreamin kautta.

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »