ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa

17.10.2019

Kahden pitkähkön vieraspelireissun jälkeen Agentit pääsee jälleen kotitoimistolleen sunnuntaina, jolloin Iisalmeen matkaa Welhot Akatemia. Agentit on maksanut kolmen ottelun verran oppirahoja 2. divisioonan joukkueita vastaan, mutta viikonloppuna isännät pääsevät otteluun rauhallisin mielin. Syyslomaviikko ollaan palauteltu matkaväsymystä sekä saatu uusia kehitysideoita omaan peliin. Näitä asioita pyritään saamaan kentälle sunnuntaina.

Agentit saa sunnuntaina kasaan iskukykyisen joukkueen. Parin pelaajan terveystilanne on vielä kysymysmerkki, mutta Rökäletappiosta saadaan apuja. FBI-paidassa jo esiintyneiden Aleksi Pentikäisen ja Tero Virtasen lisäksi sunnuntaina iskukyvyssä ovat hyökkääjät Henry Taskinen ja Nico Lapveteläinen. Lisäksi piristysruisketta haetaan pienistä kentällismuutoksista.

Vastustaja Welhot Akatemia on aloittanut kautensa voitolla ja tappiolla. Pelottavan kovassa kunnossa oleva KiPa-90 voitti Welhot Akatemian 13-4, ja Welhot Akatemia voitti kotiottelussa Pisaban 6-2. Welhot Akatemia saanee pari pelaajaa Salibandyliigassa pelaavan edustusjoukkueensa riveistä sunnuntain otteluun. Huomiota mahdollisten liigasopimuspelaajien lisäksi kannattaa kiinnittää yleisurheilijanakin tunnettuun Joona Kokkolaan, joka johtaa tällä hetkellä joukkueensa sisäistä pistepörssiä tehoilla 2+1.

Isäntien agenda otteluun on selvä – maaleja ei saa päästää kymmentä per peli, jotta voitosta voidaan taistella. Taktisilla korjausliikkeillä tätä trendiä pyritään kääntämään.

Tervetuloa sunnuntaina seuraamaan 2. divisioonan ottelua Iisalmen liikuntahallille klo 15 alkaen! Pääsyliput 3 e / 2 e (alennusryhmät ja 12-18-vuotiaat). Kioskista saa monenmoista naposteltavaa!

15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa

Siirry arkistoon »