ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle

08.10.2019

Ajatuksena matkaaminen Joensuuhun keskellä viikkoa pelaamaan ei ollut houkuttelevin vaihtoehto Agenteille otteluohjelmaa tehdessä kesällä, mutta siihen oli taivuttava.  Huomenna keskiviikkona sellainen reissu on sitten edessä, kun Agentit kohtaa Josba Akatemian. Kokoonpanon suhteen reissuun päästään yllättävän vähillä vaurioilla. Jukka-Pekka Harmoinen, Tomi Vesterinen, Roope Litmanen, Paavo Toppinen ja Ville Hyrkäs joutuvat jättämään reissun väliin, mutta paikkaajia löytyy farmisopimuksen turvin Rökäletappiosta. Ensiesiintymisensä FBI:n paidassa tekevät hyökkääjä Aleksi Pentikäinen sekä puolustajat Tero Virtanen ja Jaakko Honkalampi. Kolmikko kävi ottamassa tuntumaa Iisalmessa maanantaina vakuuttavin ottein.

Uusien pelaajien lisäksi uutuudenviehätystä reissuun tuo myös uusi pelipaikka. Joensuussa on käyty pelaamassa monen monta kertaa, mutta nyt ihmetystä on aiheuttanut pelipaikkana toimiva Rantakylän liikuntahalli. Olosuhteet salibandyn pelaamiseen lienevät siellä varsin hyvät, kerta kotoisasta Intersport liikuntakeskuksesta on luovuttu.

Kotijoukkue Josba Akatemia aloitti kautensa Agenttien tavoin tappiolla. Akatemia hävisi Pieksämäellä Pisaballe 8-2. Kotonaan isännät ovat varmasti terävämmällä pelipäällä. Odotettua farmisopimusta Divarissa pelaavan edustusjoukkueen kanssa Akatemia ei ole ainakaan vielä tehnyt, ja joukkue koostuu pitkälti seuran A- ja B-juniori-ikäisistä pelaajista. Joukkueen kokeneimmatkin pelaajat ovat alle kolmekymppisiä, joten jalkaa luulisi riittävän.

Agentit metsästää avausvoittoaan keskiviikkona klo 19.00 alkavassa ottelussa. Ottelua voit seurata livenä Tulospalvelun kautta.

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »