RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!

29.09.2019

Agentit matkasi lauantai-iltana Kaaville Suomen Cupin 3. kierroksen otteluun paikallista Kaikua vastaan. Ottelua edeltävänä päivänä Agentit sai vielä jobinpostia, kun Harri Balkin ylävartalovamma piti miehen poissa pelikentiltä. Suunnitelmat menivät siltä osin uusiksi, mutta onneksi samanlaista pelisysteemiä oltiin harjoiteltu edellisissä Cupin peleissä.

Ottelun tärkeys tiedostettiin ennen alkuvihellystä. Pelkästään voitto kelpaa, mikäli jatkoon halutaan. Samalla haluttiin saada hyvä peli alle Kaikua vastaan, joka kohdattaisiin viikon päästä uudestaan. Ottelun alku oli tunnusteleva. Palloa hallitsi enimmäkseen kotijoukkue ja Agentit tuskaili pienen kentän kanssa. Kellossa oli reilu kahdeksan minuuttia, kun Kaiun Joonatan Voutilaisen tarkka laukaus yllätti maalilla pelanneen Aapo Häkkisen. Tästä ei mennyt kuin alle minuutti ja Voutilainen oli jälleen pahan teossa Agenttien maalin edustalla lisäten johtoa. Seuraavassa vaihdossa Agentit sai kuitattua, kun Sami Mikkonen rankaisi hienolla vedollaan kavennusosuman. Kaiun Niko Eskelinen kuitenkin teki erän loppuun vielä pari maalia Agenttien virheistä, ja ensimmäinen erä meni Kaiun nimiin 4-1.

Toisen erän sapluuna oli selvä – pyritään yksinkertaisempaan peliin ja tehdään joukkuekaverille peli helpoksi. Tämä onnistuikin huomattavasti ensimmäistä erää paremmin ja pallo saatiin pidettyä alkua enemmän. Erän alkuun Jarkko Immonen kavensi tilanteen 4-2:een Pietu Borénin hienosta syötöstä. Kavennusosumaa ei ehditty juhlia kauaa, kun Voutilainen pääsi täydentämään hattutemppunsa vahvalla haastolla. Agentit sai uuden mahdollisuuden kiriin ylivoimalla, eikä jättänyt sitä käyttämättä. Pauli Aaltokoski luki mainiosti Sami Mikkosen nousun takatolpille, josta Samilla oli helppo työ laittaa päivän toinen sisään. Tälläkään kertaa hyvän olon tunteesta ei ehditty nauttia, kun Santeri Grönfors sai puolustuksen nukahdettua latoa pallon helposti maalin edestä agenttimaaliin. Agentit kesti erän loppuun alivoiman ja viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 6-3.

Päätöserä ei alkanut mallikkaasti, kun läpi ottelun hyvin pihdeissä ollut pistelinko Juhani Tuomainen pääsi lisäämään Kaiun johtoa kulmasisäänlyönnistä. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Heti seuraavassa vaihdossa Tomi Vesterisen veto painui onnekkaastikin Kaiun maaliin. Hetken päästä Jesper Hakola päätti osallistua Kauden komein maali -kisaan upealla maaveivillään ja Agentit nousi kahden maalin päähän. Erän puolivälissä Kaiku joutui vaihtamaan maalivahtiaan epäonnisen loukkaantumisen takia. Pian maalivahdin vaihdon jälkeen Roope Litmanen pääsi tälläämään kulmavaparista kavennuksen. Tästä puolitoista minuuttia ja Esko Seppälä uitti jo pelin tasoihin. Agentit pääsi toisen kerran ylivoimalle viisi minuuttia ennen pelin loppua. Tätäkään mahdollisuutta joukkue ei jättänyt käyttämättä, vaan tarvittiin pelkästään yksinkertainen vaparikuvio ja Agentit siirtyi johtoon. Johto ei kestänyt kauaa, kun Tuomainen pääsi lataamaan samoilta jalansijoilta kuin ensimmäisensäkin maalinsa ja peli oli tasan. Lisämaaleja ei enää nähty, joten peli meni jatkoajalle.

Jatkoaika meni varovaisissa merkeissä. Kumpikaan ei tahtonut antaa edes puolittaista paikkaa vastustajalle. Muutama minuutti ennen jatkoajan loppua Agentit sai kuitenkin hyvän vaparipaikan maalin lähistöltä. Jälleen yksinkertainen kuvio, ja ottelun parhaana palkittu Sami Mikkonen täydensi hattutemppunsa kanttaamalla pallon maaliin ja voitonjuhlat saivat alkaa!

Tehomiehet: Esko Seppälä (1+3), Sami Mikkonen (3+0) Jesper Hakola (2+0), Roope Litmanen (1+1), Tomi Vesterinen (1+1), Jarkko Immonen (1+0), Pauli Aaltokoski (0+2) ja Pietu Borén (0+1). Maalilla Aapo Häkkinen 22/30 torjuntaa.

Ensimmäisen erän jälkeen Agentit löysi totutun peli-ilmeensä ja käänsi ottelun itselleen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi lauantain sarja-avausta Iisalmessa, jossa vastaan asettuu varmasti sisuuntunut Kaiku. Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta jälleen vieraspelillä huonon arpaonnen takia. 4. kierroksen vastustaja tulee näillä näkymin 400 kilometrin päässä sijaitsevalta Hämeenkoskelta, josta on kotoisin Kaakkois-Suomen 2. divisioonassa pelaava Kosken Dynamo. Ensin kuitenkin keskitytään alkavaan sarjakauteen ja tulevan lauantain hienoon ottelutapahtumaan, jota ennakoidaan viikolla.

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »