2. divisioonan alkuun parisen kuukautta - Agentit avaa kautensa kotipelillä 5. lokakuuta

10.08.2019

Agentit palasi tällä viikolla lajiharjoittelun pariin kunnolla. Kesällä joukkue keskittyi lähinnä fyysisen puolen kehittämiseen, mutta läpi kesän myös mailojen kanssa oltiin tekemisissä. Agentit on ehtinyt pelaamaan jo yhden harjoituspelin kesän aikana. Agentit ja farmisopimusseura Rökäletappion yhteisjoukkue voitti Welhojen B-juniorit yhdellä maalilla heinäkuun lopussa Kuopiossa.

Pelaajamarkkinoilta Agentit tutkasi kolme uutta nimeä kesällä. Kenttäpelaajista joukkue sai uutena tulokkaana Roope Litmasen Lapinlahden SBL:stä (4. div.) sekä välivuoden pitäneen seuran oman kasvatin Lauri Häkkisen riveihinsä. Maalivahtiosastolle liittyy niin ikään välivuoden pitänyt Petri Kasurinen. Litmasta on haluttu Agentteihin jo useamman kauden ajan, ja onneksi nyt tärppäsi. Viime kaudella Litmanen teki 18 otteluun tehot 21+8=29, ja maaliverkko on pölissyt myös FBI:n treeneissä. Häkkinen on monipuolinen pelaaja, jota voi peluuttaa useassa eri roolissa. Kovan treenikesän jälkeen jalkakin on liikkunut mukavasti. Kasurinen täydentää Agenttien maalivahtitrion, ja on esittänyt hyviä otteita. Häkkinen ja Kasurinen pelasivat viimeksi Agenteissa kaudella 2017-2018.

Vaikka uusia pelaajia saatiin markkinoilta, niin valitettavasti valmentajahaku ei ole vielä tuottanut tulosta. Valmennuksesta on tähän mennessä vastannut viime kauden pelaajavalmentaja Esko Seppälä.

- Toivottavasti valmennuskuvioihin löytyisi apuja, vaikka tuntuu, että kaikki kivet alkavat olla jo käännetty. Yksi kova nimi oli jo lähes sopimuspaperissa, minkä takia muita ehdokkaita ei kesän aikana tarkasteltu. Valitettavasti työkuviot veivät miehen muualle, ja nyt tilanne on tämä. Tukea tarvitaan, koska pelaajavalmentajana toimiminen on erittäin haastavaa, Seppälä kommentoi.

Agenttien kokoonpano on tällä hetkellä 16 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Joukkue on lähes valmis, ainoastaan Ismo Katainen miettii vielä jatkoaan joukkueessa. Muutoin vahvistukset tulevat Siilinjärven suunnalta farmisopimuksen kautta, mikäli mitään yllätyksiä alkusyksyn aikana ei enää tule.

Maalivahdit

1                Kasurinen Petri            

70               Häkkinen Aapo             

72               Heiskanen Mikko

 

Kenttäpelaajat

5                Harmoinen Jukka-Pekka

7                Borén Pietu

9                Seppälä Esko                C

10               Kokkonen Joonas         

11               Litmanen Roope           

17               Vesterinen Tomi           

18               Ruotanen Samuli          

19               Hakola Jesper              

24               Immonen Jarkko           

26               Hyrkäs Ville

67               Häkkinen Lauri             

77               Hyttinen Jarkko             A

81               Mikkonen Sami

88               Balk Harri   

90               Aaltokoski Pauli                              

97               Toppinen Paavo

Agentit pelaa ennen sarjakauden alkua vielä muutaman harjoitusottelun sekä Suomen Cupin 2. kierroksen turnauksen. Harjoituspeleistä ainoa ajankohdaltaan varma on 5. syyskuuta, jolloin Iisalmeen saapuu Pohjois-Suomen 2. divisioonassa pelaava Papas. Suomen Cupin 2. kierros pelataan Iisalmessa 14. syyskuuta. Jatkopaikasta FBI:n kanssa pelaavat Siilinjärven farmisopimusjoukkue Rökäletappio (3. div.), nilsiäläinen SB Raatti (4. div.) sekä 1. kierrokselta tuleva joukkue. Sarjakausi alkaa Agenttien osalta Iisalmessa 5. lokakuuta klo 14, jolloin avausvastustajaksi saapuu Kaavin Kaiku. Uuden sarjakauden koukeroista kerrotaan tarkemmin myöhemmin.

12.08.2019FBI:N VUOROT KAUDELLA 2019-2020
17.10.2019ENNAKKO: Sunnuntaina haetaan avausvoittoa
14.10.2019RAPORTTI: Suomen Cup päätökseensä
12.10.2019ENNAKKO: Suomen cup etenee ja pelimatkat pitenee
10.10.2019RAPORTTI: Joensuusta takaisin tyhjin taskuin
08.10.2019ENNAKKO: Arkipeli vie susirajalle
06.10.2019RAPORTTI: Jäähyily pilasi Agenttien juhlapäivän
04.10.2019Agenttien agentti - Oodi Tero Haveriselle
01.10.2019ENNAKKO: Sarjakausi alkaa juhlatunnelmissa lauantaina - Haastattelussa Tero Haverinen
29.09.2019RAPORTTI: Suomen Cup jatkuu Agenttien osalta!

Siirry arkistoon »