Paluu kakkoseen - Agenttien matka pelaajavalmentajan silmin

14.03.2019

Nousujuhlista, tai ainakin niiden ensimmäisestä osasta, on jo selvitty. Ajatus on hivenen selkiintynyt lauantain jäljiltä. Nousu 2. divisioonaan oli toisaalta niin odotettu hetki, että sitä saatetaan juhlistaa joukkuekavereiden kanssa vielä muutamaan otteeseen, ennen kuin uuteen sarjaportaaseen aletaan valmistautua kunnolla. Sitä ennen on hyvä hetki käydä kautta läpi ja avata joukkueen saavutusta pitempääkin ajanjaksoa tarkastellen.

Omalta osaltani tarinaa voisi lähteä kirjoittamaan lähes 15 vuoden takaa, mutta ei lähdetä ajamaan muistojen maantietä pitkin ihan niin kauas. Parempi lähtökohta on kevät 2012. Tuona keväänä FBI:n edustusjoukkueen viiden kauden mittainen ajanjakso 2. divisioonassa tuli päätökseensä, kun joukkueemme jäi sarjajumboksi. Itse sain ”kunnian” olla kapteenina FBI:n tippuessa. Aiemmatkaan 2. divarikaudet eivät olleet kovin menestyksekkäitä parhaimmillaan kuudenneksi sijoittuneelle joukkueelle, ja edelliskautena joukkue oli jo karsinut sarjapaikastaan. Silti putoaminen oli isku vasten kasvoja, koska tulin takaisin nimenomaan nostamaan joukkueen profiilia, mutta sille tulikin lopullinen kuolinisku. Monet asiat menivät tuolla kaudella (tai oikeastaan jo aiemminkin) niin sanotusti vihkoon, ja joukkue hajosi.

Putoamista olivat tämän kevään nousijajoukkueesta kokemassa lisäkseni Pauli Aaltokoski, Teemu Viio, Samuli Ruotanen, Jarkko Hyttinen, Jarkko Immonen ja Tero Haverinen. Näistä herroista Viio, Immonen ja Haverinen ovat kuuluneet joukkueeseen joka kaudella putoamisen jälkeenkin, vaikka Agenttien taival on ollut usein kolmosessakin karikkoinen. Kovin sijoitus oli kaudella 2013-2014 neljäs. Hatunnosto heille panoksestaan.

Itse olin lähellä siirtyä Agentteihin jo kesken kauden 2016-2017, koska tein paljon sijaisuuksia opintojeni loppuvaiheessa Iisalmessa. Agentit taisteli tuolloin putoamista vastaan, ja Haverinen kokosi pientä pelastuspakettia joukkueen loppukauteen. Halusin kuitenkin pelata kauden loppuun asti Merikoski SBT:ssä, sillä edessä siinsivät Divari-karsinnat. Kauden päätyttyä oli kuitenkin aika lailla selvää, että muuttaisin töiden perässä vihdoin takaisin Iisalmeen ja saisin pelata jälleen kasvattajaseurassani.

Tästä alkoi uusi projekti. Vaikka Agentit oli joutunut putoamiskarsintoihin, niin tuloksellisesti käyrä oli kevään osalta vahvasti nouseva. Tehot vain lepäsivät turhan harvojen harteilla. Pauli Aaltokosken kanssa jo putoamisaikoina tehty sopimus sai sinettinsä, kun palasimme molemmat Agentteihin. Saimme kasaan kaksi melkoisen kovaa hyökkäysketjua, ja viisi pelaajaa rikkoi kauden aikana 20 tehopisteen rajan. Ennen kauden alkua joukkuetta tituleerattiin jopa ”museokamaksi”, mutta niin vain olimme joulutauolle lähtiessä sarjan piikkipaikalla. Lopulta sarjasijoitus putosi kolmanneksi, mikä riitti kauden tavoitteemme saavuttamiseen. Pitkästä aikaa Iisalmessa pelattiin nousukarsintoja, jotka lopulta menivät aivan penkin alle.

Edellisellä kaudella luotiin kuitenkin pohjaa nyt päättyneen kauden menestykselle. Joukkueen tekeminen muuttui aiempaa urheilullisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Ongelmakohtia joukkueen kulttuurissa piti korjata sanktioidenkin uhalla. Suurin muutos aiempaan oli kuitenkin pääasiassa kahden kentän peluutus, vaikka pelaajia olisi käytettävissä ollut enemmänkin. Kilpailu lisääntyi, mikä osaltaan aiheutti kipinöintiä. Tämä oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä 3. divisioonan lyhyellä peliajalla pelituntuman ja tuloksen saaminen vaati peluuttamisen tiivistämistä.

Vaikka karsintoihin päättynyt kausi oli tulosten valossa melko hyvä, niin missään nimessä emme joukkueena ansainneet nousua. Vahva syyskauden ansiosta olimme lopulta nousukarsinnoissa. Joukkueen sisällä oli liikaa turbulenssia saavuttaaksemme kirkkainta kruunua. Lisäksi hävisimme keskinäisten otteluiden vertailun muille kärkipään jengeille. Lopulta Kiteen Pallolla oli karsinnoissa helppo työ rallatella voitot väsyneistä agenteista.

Kauden päätyttyä joukkueessa vallitsi horrostila. KiPa:n ylivoima karsinnoissa oli shokeeraava, mikä aiheutti kysymysmerkkejä ja huolta joukkueen omasta tasosta. Olimme karsintojen jälkeen pitkään talviteloilla, kun edustusjoukkueesta lähes vuosikymmenen ajan hienosti huolta pitänyt ja eteenpäin potkinut Tero Haverinen ei odotuksista huolimatta jatkanutkaan joukkueen peräsimessä. Puikkoihin hyppäsi allekirjoittanut, vaikkakin sillä olettamuksella, että Tero vielä kesän mittaan innostuisi isommastakin roolista. Sitä pitikin odotella pitkälle syksyyn, mutta onneksi hän lopulta lähti mukaan kunnolla. Teron kanssa keskustelimme joukkueen asioista useamman kerran viikossa kesästä lähtien ja hän oli isona apuna, vaikka virallista roolia ei vielä tuolloin ollutkaan. Silti hän jaksoi kuunnella ja neuvoa aina jatkajaansa, mistä iso kiitos.

Edelliskauden runko jatkoi joukkueessa, minkä lisäksi ahkera häärääminen pelaajamarkkinoilla palkittiin muutamalla uudella pelaajalla. Joidenkin arvioiden mukaan pelaajamateriaali olisi heikentynyt edelliskaudesta, mutta minulla ja koko joukkueella oli sellainen kutina, että nyt on koossa vahvempi joukkue. Juniori-ikäisistä pojista haaviin tarttuivat seuran omat kasvatit Jesper Hakola, Joonas Kokkonen ja Aapo Häkkinen. Lisäksi joukkueeseen liittyivät Paavo Toppinen ja Ismo Kataisen jatkopaperin kanssa pakettiratkaisulla tullut Pietu Borén.

Joukkue innostui kesätreeneistä aiempaa paremmin. Toki varsinkin ensi kautta ajatellen pitää vetää vielä kovempi kesä, mikäli menestystä halutaan, mutta kesätreeneissä saatiin kautta hyvin alulle. Pelasimme futista, harjoittelimme kovalla tempolla lajia, tamppasimme Sankariniemen mondoa ja Paloisvuoren lenkkipolkuja. Halusin päivittää pelitapaa aktiivisemmaksi ja joukkuetta yhtenäisemmäksi, mutta varsinkin pelitavan muutoksiin aika ei yksinkertaisesti riittänyt.

Alkusyksyn harjoitusottelut ja Suomen Cup eivät vielä luvanneet suuria. Tosin niissä vedettiin vielä uutta pelisysteemiä, uusilla kentällisillä ja lähes aina vajaalla rosterilla. Yksi käänteentekevä hetki tapahtui ennen sarjakauden alkua, kun Antti Mähönen ei palannutkaan Saksaan, vaan päätti jäädä Iisalmeen. ”Anan” paluun jälkeen hyökkääjistä oli rosterissa jopa ylitarjontaa, mikä ehkä sekoitti pakkaa hieman. Joukkueessa oli kuitenkin kauden loputtua kuusi pelaajaa, jotka ylittivät 20 pisteen rajan, mikä on todella kova saavutus. Hiljalleen palaset loksahtelivat kohdalleen oikealla hetkellä. Hyökkäyspään ratkaisuvoima oli välillä pelottavan kovalla tasolla. Pelkästään hyökkääjiä ei voi kehua, sillä maaleja harvoin tulee ilman hyvää viisikkopelaamista.

Sarjakausi alkoi tappiolla nyt nousukarsintoihin valmistautuvaa Juankosken Pyrkivää vastaan, mikä koettiin raskaasti. Alkukausi oli muutenkin opettelua, kun vastustajat pelasivat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta todella passiivisesti. Tämä antoi meille mahtavan tilaisuuden viedä edelliskaudella ontunutta pallollista peliä eteenpäin. Sen me myös teimme. Parhaimmillaan pallon liikuttelu oli melkoista silmäkarkkia, mutta tasaisuuden löytäminen kaipaa vielä harjoittelua.

Tulokset alkukauden osalta olivat peli-ilmeeseen verrattuna heikkoja. Tappiot olivat enemmän omaa syytä kuin vastustajan paremmuutta. Tappion jälkeen on kuitenkin helpompi mennä eteenpäin, jos peliesityksessä on ollut paljon niitä asioita, mitä pitääkin. Oma kotiturnaus tuli hyvään saumaan. Pari selkeää voittoa ja itseluottamus koheni tappioiden jälkeen. Joulutauolla saatiin mukaan vielä viimeinen täsmähankinta, Jukka-Pekka ”Jupe” Harmoinen. Kevätkausi menikin noususuhdanteessa. Jos syksyllä oltiin hävitty otteluita melko hyvällä peli-ilmeellä, niin kevätkaudella voittoon riitti välillä tasoon nähden huonotkin esitykset. Toisin sanoen, huonokin pelillinen taso oli parempi kuin vastustajan hyvä.

Kauden aikana nähtiin myös ns. Iisalmi-efektiä, mikä on ollut Agenttien jatkumon esteenä lähes aina. Työt ja muuttuneet elämäntilanteet veivät nuoria miehiä pois Iisalmesta. Viisikkotreenejä ei enää saatu kunnolla, kun Viio, Tomi Vesterinen ja Mähönen muuttivat kukin vuorollaan Kuopioon. Muuttuneesta tilanteesta huolimatta hävisimme viimeisestä kymmenestä pelistä vain kauden viimeisen, jossa valmistautuminen ja lataus katosivat ennen peliä nousun myötä. Nousu ja juhlat joukkueen kanssa olivat viimeisestä tappiosta huolimatta elämäni hienoimpia kokemuksia. Kauden päätteeksi tuntui, että saatiin se, mitä ansaittiinkin.

Pelaajia käydään tarkemmin läpi viikonlopun aikana julkaistavassa jutussa, joten keskitytään nyt lopuksi vielä joukkueeseen. Joukkue kasvoi kauden aikana huimasti. Kaikki yhteiset tapahtumat nivoivat persoonia osaksi isompaa kokonaisuutta ja jokaisella oli tarpeeksi tilaa olla oma itsensä, kuitenkaan joukkueen etua vaarantamatta. Olikin hienoa saavuttaa jotain juuri tämän kaltaisen joukkueen kanssa. Matka jatkuu, haasteet kasvavat ja omaa tekemistä pitää taas viedä pykälä eteenpäin, jotta menestystä saadaan. Oma rooli joukkueen peräsimessä jäi tältä erää tähän, koska pelaamisen ja valmentamisen yhdistäminen vei paljon voimia arjen ohella, ja 2. divisioonassa homma pitää olla näpeissä penkin takana. Käynnissä oleva valmentajahaku toivottavasti tuottaa hyvän lopputuloksen joukkueen kannalta, sillä tästä on erinomaiset jalansijat ponnistaa jälleen eteenpäin.

Esko Seppälä

15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa

Siirry arkistoon »