Agentit nousi sarjakärkeen

18.02.2019

Lauantainen retki kauas etelään Leppävirralle oli suotuisa Agenteille. Voittoputki kasvoi jo kahdeksan ottelun mittaiseksi, kun Agentit kaatoi siilinjärveläisen Rökäletappion 4-3 ja kuopiolaisen In-teamin 8-6. Tälläkään kertaa viime hetken sairastumisilta ei vältytty, kun Ville Hyrkäs joutui jättämään jo tiedossa olleiden poissaolijoiden lisäksi pelit väliin. Reissuun lähti näin ollen 13 kenttäpelaajaa maalivahtien lisäksi.

Ensin kohdattiin Rökäletappio ottelussa, jossa oli ennakkoon kovemmat panokset päivän peleistä. Voitolla Agentit painaisi kaasua ja jättäisi siilinjärveläiset köhimään pölypilveen kadoten saavuttamattomiin. Ottelun alku ei kuitenkaan luvannut hyvää. Vastustajan tehomies Henry Taskinen polkaisi laidasta läpi ja kruunasi varsin hienon yksilösuorituksensa yhden käden rystynostolla maalin kattoon. Onneksi Agentit heräsi horroksesta ja otti pallonhallinnan totutun varmasti itselleen. Tasoitusmaalia saatiin kuitenkin odotella erän loppupuolelle, kunnes Pauli Aaltokoski löysi mainiolla syötöllä Teemu Viion lavan maalin takatolpilta. Agenteille tarjottiin erässä kahteen otteeseen ylivoimaakin, mutta onnistumista ei tällä kertaa saatu. Jälkimmäisen jäähyn jälkimainingeista Samuli Ruotanen pääsi kuitenkin rouhimaan Agentit johtoasemaan.

Toinen erä oli Agenteilta hienoa pelaamista. Pallo liikkui, miehet liikkuivat ja ennen kaikkea pallo oli valtaosin Agenttien hallussa. Jesper Hakola lisäsi johtoa erän alussa esimerkillisellä työnteolla. ”Jeppe” menetti pallon ensin keskialueen tuntumassa, kävi karvaamassa sen takaisin, minkä jälkeen lähtikin tavaramerkkikanttilaukaus maalin takayläkulmaan. Tämän jälkeen pari jäähyä sai Agenttien hetkeksi pois kuskin paikalta. Jälkimmäisellä alivoimalla Agentit tosin kuritti Rökistä tekemällä maalin. Alivoimanelikko pallotteli ensin yli puoli minuuttia kellosta pois, jonka jälkeen pallo saatiin vastustajan maalin kulmalla päivystäneelle Jarkko Hyttiselle. Hyttinen sai palloon sellaisen osuman, jota ei saisi edes yrittämällä. Epäonnistunut veto leijaili ilmassa ikuisuudelta tuntuneen ajan vastustajan yllättyneen maalivahdin Miika Mannisen yli verkon perukoille. ”Hyden” osuma jäi lopulta kaiken kukkuraksi ottelun voittomaaliksi. Rökäletappio tosin kuittasi maalin vielä ylivoimansa aikana tekemällä kavennusosuman.

Ottelu muuttui arvoisekseen trilleriksi kolmannen erän alkuhetkillä Rökäletappion noustessa jo maalin päähän vastahyökkäyksen jälkeen. Tämän jälkeen alkoikin taistelu vastustajan kiriä sekä kelloa vastaan. Agentit selvisi koitoksesta lopulta kuivin jaloin, vaikka viime sekunneilla pallo kävikin vielä tolpassa. Ansaittu voitto varsin hyvän esityksen jälkeen.

Pöytäkirja FBI - Rökäletappio (Tulospalvelu)

Maalikooste FBI - Rökäletappio (YouTube)

Toisessa ottelussa Agentit kohtasi vain tunnin tauon jälkeen In-teamin. Liekö henkinen ja fyysinen väsymys painanut kovan ensimmäisen ottelun jälkeen vai mikä, mutta kentällä nähtiin varsin hajuton ja mauton agenttiryhmä. Vaikka Agentit johti peliä ottelun puolivälissä jo 4-0, niin kaikki tekeminen ennakoi vaikeuksia olevan luvassa. Vastustaja kavensi toisen erän puolivälissä lukemiksi 4-1, mutta todellinen musta hetki sattui päätöserän alkuun. Reilussa kahdessa minuutissa In-team nousi tasoihin. Jokainen vastustajan maali tuli vapaalyönnistä tai sellaisen jälkitilanteesta. Tässä vaiheessa Agentit turvautui aikalisään, joka ei kuitenkaan purrut toivotulla tavalla. Lisää ahdinkoa aiheutti vastustajan johtomaali erän puolessa välissä.

Ottelu kääntyi Agenteille pian vastustajan maalin jälkeen. Tällä kertaa vuorostaan Agentit teki kolme maalia lyhyessä ajassa, reilussa 30 sekunnissa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan peli haluttiin laittaa vielä jännäksi päästämällä vastustaja maalin päähän viitisen minuuttia ennen loppua. Lopun myllytys kuitenkin kestettiin, ja loppulukemat 8-6 viimeisteltiin tyhjiin. Huono esitys, mutta tärkein kuitenkin saatiin. Tällä kaudella ollaan hävitty paljon paremmallakin peliesityksellä, joten kaipa nämä menevät lopulta tasan.

Pöytäkirja FBI - In-team (Tulospalvelu)

Maalikooste FBI - In-team (YouTube)

Agentit nousi voittojen myötä sarjakärkeen pisteen erolla Vuorelan Veikkoihin. Tasainen kausi saa arvoisensa kliimaksin 9. maaliskuuta Kuopion Studentialla pelattavassa päätösturnauksessa. Tässä vaiheessa on ratkennut ainoastaan suora putoaja, joka on Valtimon Vasama. Studentian askissa ratkaistaan kaksi putoamiskarsintapaikkaa kolmen joukkueen kesken, nousukarsintoihin osallistuvat kaksi joukkuetta viiden joukkueen ryhmästä sekä suora nousu Agenttien ja Veikkojen kesken. Jotain tästä kaudesta kertoo se, että toisena oleva Veikot voi sekä nousta suoraan että tippua nousukarsintapaikaltakin pois. Agenttien kauden kruununa on viimeinen ottelu Veikkoja vastaan, jossa saattaa ratketa sarjan voitto riippuen molempien joukkueiden ensimmäisten pelien tuloksista. Veikot pelaa ensimmäisessä ottelussaan sarjakolmosta Juankosken Pyrkivää vastaan ja Agentit nousukarsintapaikasta taistelevaa Spartak JNS:ta vastaan.

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »