Agentit uudelle areenalle

15.02.2019

Miesten 3. divisioonan toiseksi viimeinen turnaus pelataan huomenna lauantaina 16. helmikuuta Leppävirralla Vesileppis Areenalla. Pelipaikka on Iisalmen agenteille uusi, vaikka luulisi, että tässä vaiheessa oltaisiin tiedusteltu jo kaikki lähialueen pelipaikat. Tiedusteluyksikön raporttien mukaan paremmin kylpylänä tunnetussa Vesileppiksessä odottaa täysimittainen mattokenttä. Keskittymisen on uutuudenviehätyksestä huolimatta pysyttävä olennaisessa, sillä vastustajiksi asettuu kaksi kovaa kilpakumppania, Rökäletappio Siilinjärveltä ja In-team Kuopiosta.

Ensimmäinen ottelu ”Rökistä” vastaan alkaa klo 12, ja kyseisessä ottelussa on kovat panokset. Rökis vaanii vain kolme pistettä Agenttien kintereillä kolmantena, joten ottelussa voidaan jo ratkaista sarjan kärkisijoituksia. Agentit tarvitsee voiton, jotta taistelu sarjan voitosta olisi vielä omissa käsissä, ja Rökäletappio puolestaan kaipaa pisteitä kiriäkseen Agentteja kiinni ja saadakseen hajurakoa keskikastin joukkueisiin.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa marraskuun alussa joukkueet väänsivät tasaisen ja kuuman matsin, jonka siilinjärveläiset kuitenkin käänsivät edukseen viimeisellä minuutilla lukemin 6-5. Kalavelkojen maksu kiinnostaa varmasti Agentteja. Joukkueet ovat olleet koko kauden ajan melko samoilla sijoituksilla tasaisessa sarjassa, ja nyt onkin otollinen aika mitata virettä. Agentit on tällä hetkellä kuuden ottelun voittoputkessa, ja Rökis on pelannut neljä ottelua tappiottomasti. Viime ottelussaan Rökis riisti pisteen sarjakärki Veikoilta. Vastustajan riveistä voi nostaa yksilöinä esille tutkapari Henry Taskisen (14+8) ja Aleksi Pentikäisen (13+7), jotka kurittivat Agentteja ensimmäisessä kohtaamisessa yhteensä neljällä maalilla. Lisäksi maalivahdit Mikael Toskala ja Miika Manninen muodostavat varman kaksikon maalinsuulla.

Toinen ottelu In-teamia vastaan alkaa tunnin tauon jälkeen klo 14. Viime kauden nousukarsija on valahtanut tällä hetkellä putoamiskarsintaviivan alapuolelle. Kokenutta joukkuetta ei voi kuitenkaan aliarvioida tai käy kylmät. In-team tullee nousemaan vielä viivan yläpuolelle loppukauden aikana, mutta Agentit ei halua antaa omaa panostaan sen tapahtumiselle.

In-team on pelannut koko kauden tiukkoja pelejä, jotka ovat päättyneet harvinaisen usein maalin tai kahden erolla, yleensä vastustajalle. Koko kauden maaliero plussalla yhden maalin verran, mikä on poikkeuksellista putoamista vastaan taistelevalle joukkueelle. Edellinen kohtaaminen Agenttien ja In-teamin välillä päättyi iisalmelaisten 6-9-voittoon.

Vastustajan riveistä lähes kaikki, ellei peräti kaikki, pelaajat ovat syntyneet 1980-luvulla. Spartakin ohella sarjan iäkkäin joukkue osaa toteuttaa omaa pelitapaansa parhaassa tapauksessa ärsyttävän tehokkaasti. Kuopiolaisten taktiikkana on pitkälti ”Pallo maalille ja katsotaan mitä tapahtuu”-tyylinen pelaaminen. Hyökkäyspäässä on tapahtunut eniten Lauri Ahokkaan (11+9), Juho Savolaisen (14+3) ja Teemu Kolehmaisen (9+8) toimesta. Lisäksi Perttu Kankkusen (3+12) ja Mikko Miettisen (1+8) ollessa pelillä juonikkuuttakin löytyy eri tavalla.

Agenttien lähtökohdat lauantaille näyttävät hyviltä. Poissa ovat varmasti Welhojen junioreihin tarvitun Sami Mikkosen lisäksi Tomi Vesterinen ja Paavo Toppinen. Kokoonpanoon paluun tekevät Ismo Katainen ja kuusi peliä missannut Himangan lahja iisalmelaiselle salibandylle Pietu Borén. Lisäksi pelipäivänä jännitetään, joko Jukka-Pekka Harmoinen olisi viimein kahden ottelun kunnossa. Muutamia pieniä vammoja joudutaan jälleen jännittämään turnauksen alla, mutta sepä ei ole menoa hidastanut ennenkään.

Otteluita voit seurata Tulospalvelun kautta reaaliajassa.

FBI - Rökäletappio klo 12

FBI - In-team klo 14

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »