Agentit nousi pisteen päähän kärjestä

03.02.2019

Siilinjärvellä sijaitseva Ahmon koulu on ollut viime kausina suotuisa pelipaikka Agenteille, ja sitä se oli myös viime lauantaina tammikuun pakkasissa pelatussa turnauksessa. Agentit lähti kotimatkalle täyden pistesaaliin kanssa, kun Coach Team kaatui lukemin 5-8 ja Iisveden Kiri 12-5. Pieniä ketjumuutoksia jouduttiin tekemään sairastumisten takia vielä pelipäivänä, mutta Agentit selvitti senkin haasteen hienosti.

Coach Teamia vastaan oltiin pelattu viimeksi kauden avausturnauksessa, jolloin Agentit oli maalin verran parempi. Tiukkaa kamppailua odotettiin tälläkin kertaa, ja sitä myös saatiin. Juukalaiset siirtyivät kulmasisäänlyönnistä 1-0-johtoon ensimmäisen erän puolivälissä. Ottelu oli kulultaan samantyylinen kuin joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen: Coach Team sumputti ja Agentit koitti murtaa nippua parhaansa mukaan. Palloa ei vaan saatu maaliin asti muutamasta hyvästä paikasta huolimatta. Hivenen muokatut kentälliset hakivat vielä kuvioitaan ottelun alussa. Lisäksi Agentit kesti kaksi alivoimaa erän lopussa.

Toisessa erässä Agenttien peli alkoi soljumaan paremmin. Antti Mähönen sivalsi pallon maaliin jäähyltä päästyään heti erän alussa. Tämän jälkeen maaleja iskettiin lähes tasatahtiin erän loppuun asti. Agenteilta onnistuivat Mähönen toistamiseen ja Sami Mikkonen kahdesti. Erityisesti Mikkosen ensimmäinen maali oli hieno yksilösuoritus, jossa Sami lähti keskialueelta haastamaan rohkeasti maalille, mikä palkittiin. Vastustajan maalit syntyivät Agenttien laiskan pelaamisen seurauksena. Onneksi hyökkäyspäässä lavat olivat kuumana, muuten ottelusta olisi tuolla puolustamisella tullut vaikeaa.

Ottelun edetessä Coach Teamin jalka alkoi painaa ja Agentit pääsi antamaan paremmin painetta. Helpottavat johto-osumat tulivat erän alkuhetkillä Pauli Aaltokosken ja Esko Seppälän maalatessa Agentit kahden maalin karkumatkalle. Harri Balk lisäsi loppuhetkillä johtoa vielä yhdellä maalilla, eikä vastustaja enää saanut kiriä aikaiseksi ylivoimalla syntyneestä kavennusosumastaan huolimatta. Loppulukemat 5-8 vippasi Antti Mähönen tyhjiin ja täydensi samalla hattutemppunsa.

Pöytäkirja Coach Team – FBI (Tulospalvelu)

Maalikooste Coach Team – FBI (YouTube)

Huolellisen palauttelun ja verryttelyn jälkeen Agentit kohtasi suonenjokelaisen Iisveden Kirin. Ottelu sai lentävän lähdön, kun Ville ”Niperi” Hyrkäs avasi kauden pistetilinsä. Hyrkäs sai maalissaan apua vastustajan maalivahdin kengästä, mutta tämä tuskin oli vahinko tarkkaakin tarkemmista vedoista tunnetulta Hyrkkäältä. Ensimmäinen erä jatkui Agenttien hallinnassa ja lopulta taululla koreilivat lukemat 5-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat sekä Teemu Viio että Pauli Aaltokoski kahdesti. Erän viimeinen osuma syntyi Agenttien ylivoimalla, joka on hieman yskähdellyt kauden aikana. Jospa sekin ketsuppipullo vähitellen aukeaisi.

Ottelun ollessa täysin Agenttien hallinnassa tarkoituksena oli jatkaa laadukasta tekemistä loppuun saakka. Toisessa erässä kuitenkin saatiin jo merkkejä siitä, että pahimmat höyryt oltiin puskettu jo ulos. Vastustaja sai rikottua kuparisensa keskialueen pallonmenetyksen seurauksena ottelun puolivälissä. Kiri nosti karvaustaan ja halusi tulla peliin mukaan, mutta erän lopuista maaleista vastasi Agentit. Antti Mähönen heilutti verkkoa kahdella komealla osumalla ja Esko Seppälä rouhi pallon kerran maalinperukoille.

Kolmanteen erään lähdettiin lukemista 8-1. Viimeinenkin puristus oli kadonnut ja pallollisena Agentit teki huolimattomia ratkaisuja, mikä sopi vastustajalle. Molemmat joukkueet herkuttelivat erässä neljän osuman verran. Agenteilta osuivat Hyrkkään Ville jo toistamiseen Tomi Vesterisen hienon alivoimapelaamisen jälkeen sekä Harri Balk, Esko Seppälä ja Sami Mikkonen. Päätöslukemiksi jäivät siis 12-5.

Pöytäkirja FBI – IisKi (Tulospalvelu)

Maalikooste FBI – IisKi (YouTube)

Agentit nousi voittojen myötä vain pisteen päähän sarjakärki Veikoista. Kautta on jäljellä vielä neljä peliä, joista yksi on keskinäinen ottelu Veikkoja vastaan, joten kaikki on omissa käsissä.

Agentit on tällä hetkellä vahvassa vireessä. Takana on kuuden ottelun voittoputki, joissa on syntynyt huimat 59 maalia. Hyökkäyspään vahvuudet on saatu viime aikoina esille ja Agentit on tehnyt selvästi eniten maaleja sarjassa. Toki omissakin on soinut kärkiporukoista eniten. Tyytyväisyyteen ei ole yhtään varaa, sillä neljä viimeistä ottelua ovat kovia vastustajia vastaan. Seuraava turnaus pelataan Agenteille uudessa osoitteessa Leppävirran Vesileppis Areenalla 16. helmikuuta. Tuolloin Agentit kohtaa sarjakolmosena kolmen pisteen päässä Agenteista majailevan Rökäletappion sekä viime kauden toisen karsijajoukkueen kuopiolaisen In-teamin, joka tosin tällä kaudella taistelee putoamista vastaan.

01.04.2024Marko Laitisen pitkä pelaajaura päätökseensä
15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023

Siirry arkistoon »