Agentit matkaa Siilinjärvelle

25.01.2019

Miesten 3. divisioona alkaa kääntyä ehtoopuolelle. Kevään aikana pelataan enää kolme turnausmuotoista pelipäivää, joista seuraavan järjestettäväkseen saa sarjakärki Vuorelan Veikot lauantaina. Ahmon koululla on pelattu jo kertaalleen tällä kaudella lokakuussa. Tuolloin Ahmon parketti oli todella liukkaassa kunnossa, katsotaan mikä tilanne on tällä kertaa. Agenttien tilanne on suht hyvä. Riveistä ovat näillä näkymin poissa ainoastaan reissussa oleva Ismo Katainen, armeijan harmaissa viihtyvä Paavo Toppinen ja viime metreillä sairastunut Jarkko Immonen.

Ensimmäisessä pelissä klo 12 kohdataan Coach Team. Juukalaiset lähtivät sarjaan ennakkosuosikkina tiputtuaan edelliskaudella 2. divisioonasta, mutta tällä hetkellä joukkue taistelee putoamiskarsintoja vastaan. Vastustajan sijoitus on sarjassa 8., mutta viime turnauskin sen osoitti, ettei tässä sarjassa helppoja pelejä ole, oli vastustajan sarjasijoitus mikä tahansa. Viimeksi Coach Team kohdattiin kauden toisessa ottelussa, jolloin Agentit oli niukasti parempi lukemin 6-5. Coach Team on pelannut muutenkin tiukkoja ja vähämaalisia pelejä sekä pitänyt sarjan kärkiporukoita tiukoilla. Agenttien on turha odottaa helppo peliä.

Juukalaisten kokoonpano on kauden aikana ollut varsin niukka, mikä näkyy myös pelityylissä. Maaliverkko ei ole hirveästi heilunut, kun Coach Team on pyrkinyt sumputtamaan armottomasti omaa maalinedustaansa. Toisaalta tuuletuksiakaan ei ole juukalaisten osalta hirveämmin nähty. Hyviä pelimiehiä vastustajan nipusta kuitenkin löytyy. Samuli Väyrynen (14+7) kuuluu sarjan parhaimpiin pelaajiin, ja hän johtaa joukkueensa sisäistä pistepörssiä puolustajan tontilta. Tulitukea Väyryselle ovat antaneet Naakan veljessarjasta Fetja (11+7) ja Leevi (8+6). Maalilta löytyy sarjan kärkitorjujiin lukeutuva Eetu Gröhn.

Toisessa ottelussa klo 16 Agentit saa vastaansa Iisveden Kirin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on jäänyt elämään ainakin iisalmelaisten leirissä. Peli ei ollut maalirikas (päättyi Agenttien voittoon 3-2), mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti punaisen kortin edestä.

IisKi:n kausi on ollut vuoristoratamaista, sillä alkuun joukkue otti neljä peliä kuokkaan, sen jälkeen seurasi viiden pelin tappioton putki ja tällä hetkellä joukkueella on takanaan kolme tappiota. Helpolla Iisveden miehet eivät ole otteluissaan nahkaansa myyneet, vaikka ovatkin sarjassa toiseksi viimeisiä. Vastustajat ovat saaneet tehdä täyden päivätyön voittaakseen yritteliään nipun, ja IisKi on myös ainut joukkue, joka on tällä kaudella onnistunut voittamaan sarjakärki Veikot. Selkeitä vastuunkantajia iisveteläisistä ei ole pisteiden valossa erottunut, vaan tehot ovat jakautuneet melko tasaisesti. Ykköstykit ovat olleet Jari Laitinen (5+9) ja Jesse Heikkilä (6+6).

Otteluiden kulkua voit seurata livetulospalvelun kautta.

Coach Team - FBI

FBI - IisKi

 

15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa

Siirry arkistoon »