Vuosi käyntiin Juuassa

05.01.2019

Agentit starttaa vuoteen 2019 Pohjois-Karjalan perukoilla Juuassa, jossa joukkue kohtaa Juankosken Pyrkivän (JuPy) ja Valtimon Vasaman (ValtVa). Edellisen kerran agenttiryhmä on pelannut Juuassa reportterin tietojen mukaan vuonna 2011 tai 2012, jolloin sarjataso oli pykälää korkeampi. Lähtökohdat sunnuntain turnauspäivään eivät ole aivan parhaimmat, sillä flunssa-aalto on riepotellut agentteja viikon aikana. Vielä on yksi yö aikaa jännittää, kuinka moni reissusta vielä tippuu pois.

Päivän ensimmäisessä ottelussa samalle parketille asettuu JuPy. Juankoskelaiset kohdattiin viimeksi kauden avausottelussa syyskuussa, jolloin Agentit koki lähtökohtiin nähden yllätyksellisen 4-3-tappion sarjanousijalle. Näin tammikuisena iltana ennakkoa kirjoittaessa voi sanoa, että tappio ei mikään jättiyllätys ollutkaan. JuPy on nimittäin palannut sarjaan ryminällä muitakin joukkueita vastaan, ja vastustaja on sarjassa toisena tasapisteissä Agenttien kanssa. Juankoskelaisten pelityyliä taasen ei voi kuvailla kovin rymiseväksi, vaan joukkue on luottanut pelissään todella tiiviiseen ja passiiviseen puolustamiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. JuPy on päästänytkin sarjassa vähiten maaleja (35), mutta tehnytkin niitä kolmanneksi vähiten (41). Agenttien vastaavat tilastot ovat 62-47.

JuPy on esiintynyt sarjassa tulosten valossa kovin epätasaisesti. Pitkiä voitto- tai tappioputkia ei ole tullut. Joukkuetta ovat kannatelleet maalivahti Antti Jauhiaisen lisäksi jo kauden alussa kovimmiksi nimiksi odotetut Eino Puustinen (11+8), Joni Venäläinen (8+10) ja Niko Puustinen (8+5). Erityisesti erikoistilanteissa vastustajan nimimiehet ovat olleet vahvoja.

Toisessa ottelussa kohdataan ValtVa, jonka kanssa väännettin edellisen kerran Iisalmessa. Vuoden viimeisessä ottelussa Agentit kuritti valtimolaisia isännän ottein 12-1, mutta Juuassa tilanne on eri. Pienempi kenttä tasoittaa voimasuhteita paljon. Lisäksi ValtVa pääsee ottamaan mittaa Agenteista tällä kertaa tuorein jaloin, kun taas Agentit on tuntia aikaisemmin päättänyt ottelun JuPy:ä vastaan. Valmis pitää olla tässäkin ottelussa alusta asti, jotta pisteet matkaisivat Iisalmeen sunnuntaipäivän päätteeksi.

Otteluita voi seurata Tulospalvelun kautta livenä.

FBI - JuPy klo 15

ValtVa - FBI klo 17

 

15.12.2023MEIDÄN HANNA SAI AMINOFF-SÄÄTIÖN TUNNUSTUKSEN ANSIOKKAASTA JA ARVOKKAASTA SEURATYÖSTÄ
07.09.2023Säbäkausi käynnistyy lasten Kainuu-Savo harrastesarjalla
26.08.2023Seuran hallituksessa pieniä muutoksia
06.08.2023KUTSU SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
23.07.2023JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KÄYNNISTYVÄT MAANANTAINA 14.8.
10.10.2022Seuran hallitukseen muutoksia
01.10.2022Vuosikokouskutsu
15.09.2022Alueellinen lasten harrastesarja käynnistyy jälleen
13.08.2022JUNIOREIDEN HARJOITUKSET KAUDELLA 2022-2023
26.07.2022Säbäkipinä ohjaajakoulutus Iisalmessa

Siirry arkistoon »