Syystiedote
Kesä alkaa hiljattain vaihtua syksyksi ja tämä tarkoittaa salibandyssa pelien lähestyessä vuoden parasta aikaa! FBI:ssä on tapahtunut paljon muutoksia niin taustojen kuin joukkueidenkin puolella, joten tässä tietopaketti tämän hetken tärkeimmistä tapahtumista.
Taustojen osalta suurin muutos on seuran puheenjohtajan vaihtuminen. Viimeiset kaksi kautta tuota tonttia ansiokkaasti hoitanut Pasi Tuovinen jätti paikan keskittyäkseen jatkossa enemmän salibandyn ulkopuoliseen elämään. Kiitokset Pasille isosta työmäärästä kuluneiden vuosien aikana! Uutta verta seuran johtoon toi aiemmin kerhojen valmennuksesta vastannut Jukka Hakola, jonka näkemyksiin lajin kehittämisestä luotetaan vahvasti. Myös muiden uuden hallituksen jäsenten yhteystiedot on päivitetty nettisivuille.
Miesjoukkueet ovat aloittaneet valmistautumisensa kuukauden päässä siintävään 3. divisioonan avausturnaukseen Ilomantsissa. Edustusjoukkueessa ovi on käynyt tiuhaan keväällä tapahtuneen putoamisen jälkeen ja paikkaajia on haettu junioreista sekä lähipaikkakunnilta. Kakkosjoukkue on taasen pitänyt likimain saman ringin, jolla joukkue nousi sarjaporrasta ylemmäs. Tarkempaa tietoa joukkueiden kuulumisista on luvassa myöhemmin.
Juniorijoukkueista sarjaan osallistuvat varmasti C- ja E-pojat, D-junnujen tilanne kartoitetaan myöhemmin. Yhteistyö seurakunnan kanssa kerhojen osalta jatkuu myös. Harjoitusajat löytyvät joukkueiden omilta sivuilta vanhempien junioreiden osalta ja päivitetään myös kerhoihin, kunnes vetäjät ja sitä kautta kaikki aloittavat ryhmät ovat varmistuneet.
Syksyn yksi mielenkiintoisimmista tempauksista on kuitenkin Iisalmen liikuntahallilla 15. syyskuuta järjestettävä koko perheen salibandyiltapäivä. Tilaisuudessa esitellään seuran toimintaa sekä järjestetään säbätalenttikilpailu lapsille ja nuorille. Tapahtumasta tiedotetaan lisää lähiaikoina, joten ole tarkkana!










